Elämän tragedia on se,
mikä kuolee ihmisen sisimmässä hänen eläessään.
- Albert Schweitzer -
Raiskaus on rikoksista julmimpia. Se on kuin tapon yritys jossa uhri jää henkiin kitumaan ja vammautuu loppuiäkseen. Miksi raiskaukset sitten satuttavat niin paljon jättäen jopa pahempia henkisiä vaurioita kuin joutuessaan murhayrityksen kohteeksi? Siksi, että seksuaalisuus on niin suuri ja intiimein osa meitä itseämme. Seksuaalisuudessa olemme paljaimmillamme ja kun joku tulee ja varastaa seksuaalisuuttamme vastoin omaa tahtoamme, menemme rikki. Meiltä viedään kuin pala itseämme ja vie pitkään hankkia se pala takaisin osaksi itseämme. Jotkut eivät onnistu siinä koskaan. Raiskauksesta jäävät muistoksi halvaantuneet tunteet. Koska seksuaalisuus on läsnä kaikessa tekemisessämme joka hetki, ja koska se on suurin osa identiteettiämme, raiskaus aiheuttaa meille monenlaista oireilua. Tälläkin hetkellä moni raiskattu itkee sisimmässään tunteidensa yksinäisyyttä. Haavat eivät ota parantuakseen.
Oma käsityksemme omasta seksuaalisuudestamme määrittelee itsetuntomme ja käsityksemme itsestämme. Arvostammeko ja rakastammeko itseämme? Raiskaus on suora isku minäkuvaamme. Seksuaalisuus on koko elämä, se on yhtä kuin elämän jatkuvuus. Ilman seksuaalisuutta emme ole mitään ja elämä kuolisi. Ei ole ihme, että raiskauksen jälkeen tunnemme itsemme likaisiksi ja mielemme tekee desinfioida itsemme. Olemme kadottaneet minäkuvamme ja luottamuksen ihmisiin. Pelkotilat valtaavat mielemme. Osaammeko enää nauttia seksistä raiskauksen jälkeen? Kelpaako raiskattu enää kellekään? Ja unohdetuin ja ehdottomasti tärkein kysymys: kelpaako raiskattu enää itselleen?
Torjuttu, kielletty ja rikottu seksuaalisuus on tikittävä aikapommi. Kun tukahdutamme seksuaalisuutemme, kiellämme samalla valtavan maagisen energialähteemme. Kiellämme minuutemme ja meistä tulee rikkinäisiä ja yksinäisiä. Minäkuvamme vääristyy. Traumatisoiva tapahtuma uhkaa ihmisen uskomusjärjestelmää. Normaalisti ihminen uskoo, että maailma on perustaltaan hyvä, elämä on tarkoituksenmukaista ja hän luottaa toisiin ihmisiin. Järkyttävän tapahtuman jälkeen haavoittumattomuuden illuusio häviää ja ihminen menettää hallinnan tunteensa. Tapahtunut heittää ihmisen luottamuksen ja turvallisuuden tunteen romukoppaan. Luottamus elämään pitää rakentaa uudelleen ja se vie aikaa.
Raiskauksen jälkeen ajattelin aina olevani raiskattu nainen, tietyllä tavalla piloilla. Toipumiseni edistyessä heitin kuvitelmani menneisyyteen. En minä ollut pilalla! Raiskaus ei enää määritellyt minuuttani. Kukaan ei koskaan todennut minun olevan piloilla raiskauksen takia, se oli vain omaa kuvitelmaani.
