Onnistumisia

Lähihoitajaopinnot etenevät vauhdilla. Kuntoutumisen tukemisen työssäoppimisjakson suoritin Asukastalo Kylämajassa, Espoon Matinkylässä. Asukastalo Kylämaja on Kalliola setlementin, Espoon kaupungin aikuissosiaalityön ja Espoon mielenterveysyhdistyksen EMY ry:n kumppanuushankkeena toteuttama kaikille avoin matalan kynnyksen kohtaamispaikka.

Kuuden viikon harjoittelu näyttöviikkoineen oli huikea matka, joka vei minut  epämukavuusalueelta huikeisiin onnistumisen kokemuksiin. Olen ratkaisu- ja voimavarakeskeinen toimija. Tärkeintä itselleni on ihmisen kohtaaminen, läsnäoleva kuuntelu ja asiakkaan ongelmiin ratkaisun etsiminen. Tai vähintäänkin ohjaaminen asiakkaalle sopivan palvelun piiriin. Yllättävän yksinkertaista? Ei välttämättä, kaikkiin asioihin ei ole ratkaisuja mutta ainakin joihinkin on. Omat kokemukseni ovat olleet erittäin tärkeitä opetustuokioita kiinnittämään huomiota aitoon kohtaamiseen. Huumoria unohtamatta. Raiskausillan jälkeen olin pohjalla. Poliisien ja työpaikkani työterveyshuollon sekä terapeuttini  toiminta ovat minulle vahva positiivinen valomerkki, josta olen ottanut esimerkkiä omaan toimintaani. En koskaan olisi noussut selviytyjäksi ilman näiden kohtaamieni ihmisten apua ja tukea.

Tulevana lähihoitajana tulen suuntautumaan mielenterveys- ja päihdepuolelle. Työsarkaa siis riittää. Minua ei pelota. Oma kokemukseni antoi vahvuutta ja rohkeutta kohdata elämän raadollisuutta. En voi pelastaa ketään, mutta voin tukea ja olla matkakumppanina elämän aallokoissa. Luon toivoa ja ilon pirskahduksia synkän elämän keskelle. Olen empaattinen ja myötätuntoinen, mutta tarpeeksi kylmänahkainen tuntematta sääliä. Oman kokemukseni myötä ymmärrän, ettei tapahtuneelle voi mitään ja menneisyys on jo eilispäivää. Keskityn tähän päivään ja keinoihin, jotka parantavat asiakkaani nykyhetken arkea.

Usein kuulen, ettei yksi ihminen voi vaikuttaa. Mihin tämä perustuu? Jos kaikki ajattelisivat niin, maailma olisi jo menetetty. Laumassa on toki suuri ja erittäin tärkeä voimansa, mutta joskus ihmisen pitää jalkautua ihan yksin toteuttamaan elämäntehtäväänsä. Silloin, kun kukaan muu ei siihen usko. Pitää olla vähän sekopää uskaltaakseen toteuttaa elämän tarkoittamaa tehtävää :) Uskoa unelmiinsa.

Selviytyminen osa 6: ILO

 Raiskattuna koin vaikeaksi melko pian pintaan nousseet ilon pirskahdukset, surusilmäisen hymyn kiihdytykset naurun valtakuntaan. Kieroutuneen mustan huumorini keskellä helvettiä. Hetket, jolloin raadollisuuden ilmentymästä ei pystynyt selviytymään ilman naurua.  Elämäni oli palasina - ja minä vain nauroin kaikelle.  Ilon hetket olivat toki vain hetkellisiä piristysruiskeita sysimustassa lokakuussa.  Ilo ja huumori toimivat majakkana sakeassa sumussa.

Ilon kokeminen oli ainut asia, mistä kannoin raiskattuna aluksi hetkellistä syyllisyyden tunnetta.  Vaistosin sen itseeni kohdistuvista kysyvistä katseista. On olemassa ikäänkuin kirjoittamaton sääntö, ettei elämässään pahasti siipeensä saanut saa kokea iloa. Pitäisi vain synkistellä ollakseen uskottava. Sama pätee mm. masentuneisiin tai läheisensä menettäneisiin.  Ilon kokeminen on kuitenkin tärkeä askel toipumisessa, se tuo toivoa ikuisuudelta tuntuvaan toivottomuuteen. Hymyilevän ihmisen tuskaa vähätellään. Unohdetaan, että pitkäkestoinen raadollisuudessa rypeminen vie helposti loputkin voimat ja toivottomuuden syöksykierre vie mukanaan. Mieli ja keho tottuvat kantamaan tuskaisaa olotilaansa.    

Jo raiskauksen jälkeisenä yönä ymmärsin saaneeni uuden mahdollisuuden elämään. Olin hengissä ja se oli huumetta, jonka nauttiminen muutti koko paletin. Olkoonkin, etten aina olisi jaksanut herätä uuteen aamuun tuskaisuudessani.  Työ kuitenkin kutsui ja oli minulle "pakollinen" rutiini sumuisessa arjessani.  Palasin töihin takaisin mahdollisimman nopeasti, koska muuten kostea elämä itsetuhoisine ajatuksineen olisi vienyt järkeni. Halusin takaisin normaalin arkeni.  Kaikille se ei sovi, mutta minulle sopi.

Seitsemän vuoden jälkeen iloisuus ja positiivisuus ovat ominta itseäni. Ne ovat valinta, jonka teen jokaisena aamuna. Koska minulle annettiin mahdollisuus jatkaa elämääni, negatiivisuus olisi vain energian tuhlaamista. Synkistelyä on ollut elämässäni tarpeeksi. 

Nykyisin kuuntelen herkällä korvalla ilmapiiriä ja teen päätöksiä, jotka eivät ole itsestäänselvyyksiä. Paistun epämukavuusalueilla kohti unelmaani. Matkaan elämäni päiviä matkaseuranani usko, toivo ja rakkaus. Usko unelmani toteutumiseen, toivo tuoda elämää pimeyteen ja rakkaus Mikkoon ja maailmankaikkeuteen, luontoon.