eikä laituri, johon kiinnitämme aluksemme. - tuntematon -
Vuosi lähihoitajaopintoja on onnistuneesti takana. Vaikka vuoden ensimmäisessä harjoittelussa ja myös opiskelutottumuksissa kohtasinkin rankkoja haasteita, tässä ollaan! Onneksi en ennen opiskelua osannut kuvitella, kuinka aikaavieviä ja vaativia tutkintosuunnitelmien, itsearviointien, hoitosuunnitelmien, asiakassuunnitelmien ja kuntoutussuunnitelmien ym. kirjoitelmien tekeminen oli. Onneksi meidän luokallamme oli hyvä vertaistukiryhmä. Samalla optimistisuudella lähden suorittamaan valitsemaani mielenterveys- ja päihdepuolen osaamisalaa. Jotkut ovat ihmetelleet, olenko ihan varma valinnastani tai jopa epäilleet huolestuneena pärjäämistäni, koska alahan on haastava.
Monet raiskatuksi tai hyväksikäytetyksi joutuneet kipuilevat tälläkin hetkellä mielenterveys- ja päihdeongelmien kanssa. Oma kokemukseni auttoi minua käsittämään, miten helposti voi paeta/luisua päihteiden hetkeksi helpottavaan valemaailmaan, kun ei vähäisillä voimillaan jaksa kohdata todellisuutta. Itselläni oli hyvä tukiverkosto, mutta entä sellaisilla, joilla sitä ei ole? Yhtälailla masentuneita vähätellään, eikä ymmärretä kun voimat on oikeasti ihan loppu eikä jaksa hakea itselleen apua tai edes tavata ketään. Tai jos masentuneella sattuukin välillä olemaan hyvä päivä ja hän hymyilee ja on meikannut, niin voiko se olla oikeasti masentunut? Nauru ja elämisen ilo on se, mitä he eniten kaipaavat ja tarvitsevat jaksaakseen uskoa seuraavaan päivään. Välinpitämättömyyden asenne on tämän päivän yhteiskuntamme poltinmerkki, joka jättää pitkät jäljet tulevaisuuteen.
Tuleva vuosi on itselleni täynnä kysymysmerkkejä. Valmistun juhannukseen mennessä. Opintovapaa Ruoholahden citymarketista jatkuu lokakuun loppuun. Tammikuussa on tehtävä päätöksiä. Saattaa olla, että palaan väliaikaisesti asiakaspalveluun. Haaveenani on jatkaa seksuaalineuvojaksi, mutta ajankohta on vielä avoin. Katsotaan, mitä elämä eteen tuo. Hyvää uutta vuotta kaikille lukijoilleni <3
