Välinpitämättömyyden asenne on tämän päivän yhteiskuntamme poltinmerkki, joka jättää pitkät jäljet tulevaisuuteen. - Jasmin -
Toisten ihmisten huomioiminen tuntuu olevan katoavaa perinnettä. Lasittuneet katseet minättömyyden yksinäisyydessä ovat keskittyneet luomaansa reviiriin. Jos toinen ihminen kävelee vastaan, tämän velvollisuus on väistää. Erityisen hyvin tämän huomaa kun oma suunta poikkeaa valtavirran ihmismassoista. Ei enää tiedä, mistä välistä pääsisi itse eteenpäin.
Kuvittelemme elävämme suvaitsevaisuuden ilmapiirissä, mutta verkko tuntuu kiristyvän entisestään. Suvaitsevaisina itseään pitävät eivät suvaitse mielipiteitä, joita he eivät tunnusta. Tuntuu, että on olemassa vain oikeita tai vääriä mielipiteitä. Mutta olemme unohtaneet, ettei ole olemassa oikeita tai vääriä mielipiteitä. Koska ne ovat vain mielipiteitä. Ilman mielipiteiden vaihtoa mikään ei kehity. Vai haluammeko yhteiskunnan, joka on ahdistuneisuuden vankila sanojen polttaessa ihmisiä roviolla? Nykyinen rovio ei ole enää noitarovio, se on yhteiskuntamme luoma vankila ihmisille, jotka eivät halua vaieta. On olemassa median välityksellä leviävä lynkkauslaitos, jonka tuomiot ovat äärettömän epäoikeudenmukaisia. On lyhytnäköisen typerää olla kysymättä ja pohtia, miksi vain oma mielipide olisi se oikea. Jokainen haluaa olla oikeassa, mutta unohdamme, etteivät asiat ole mustavalkoisia, vaan ne sisältävät elämän sävyjen kirjon.
Tommy Hellsten on erittäin viisaasti kirjoittanut: "Kaikki puhuvat ihmisoikeuksista ja tasa-arvosta, kukaan ei puhu ihmisvelvollisuuksista." Emme millään pysty luomaan yhteiskuntaa, jossa jokaisen toive toteutuisi, eikä se ole yhteiskunnan tehtävä. Emme voi pelastaa kaikkia vaikka kuinka haluaisimme. Veronmaksajien taakka on siihen liian suuri, etenkin kun vain pieni osa rahoista saavuttaa oikean määränpäänsä.
Välinpitämättömyyden asenteella tarkoitan nyky-yhteiskunnan kaukokatseisuutta näkemättä lähelle ja siitä aiheutuvaa ahdinkoa. Uutiset maailmalta ovat olohuoneissamme mutta suljemme silmämme paikallisuutisilta. Jätämme takapihamme vartioimatta. Emme huomaa läheistemme kipuilua.
Mielenterveysongelmat ovat nykypäivää. Haluamme luoda yhteiskunnan, jossa ei ole ongelmia. Ajattelemme, että joku muu hoitaa. Suljemme silmämme läheistemme pahoinvoinnilta. Niin helppoa kuitata kaikki: "Ei koske minua". Kunnes löydämme ruumiin, jonka elämä olisi voinut vielä jatkua. Kaikki olisi voinut olisi olla toisin jos vain olisimme uskaltaneet kysyä: "Mitä sinulle kuuluu" ?????
