TRUE CRIME JANNE RANINEN

 Valon soturi kuuntelee mitä sanottavaa vastustajalla on. Hän taistelee vain jos se on välttämätöntä.

                                              -Paulo Coelho Valon soturi-

Blogini käsittelee raiskausasiaa.  Tähän postaukseen haluan jakaa ajatuksiani myös raiskausasian ulkopuolelta.  Haluan tuoda esiin ajatuksiani kohdattuani kaksoismurhaajan Janne Ranisen. Janne Raninen on tuomittu Ruotsissa ja Suomessa tehdyistä murhista. Ensimmäiseen surmatyöhön Raninen syyllistyi 20-vuotiaana Tukholmassa Solvallan raviradalla, jossa hän ampui kuoliaaksi pahamaineisen jugomafian johtajan. Toinen tilausmurha tehtiin Helsingin Vuosaaressa, jossa surmattiin Arlandan raharyöstön ilmiantanut Volkan Unsal. 

Olen seurannut Janne Ranisen elämää hänen vapauduttuaan pitkästä vankeudestaan.  Luin Jannen kirjan " Kutsuvat minua palkkamurhaajaksi", jossa hän kertoi vangin elämästään ja siitä, mitä haasteita hän kohtasi opiskelussaan vankeusaikana sekä myös siitä, miten harvoin hän sai nähdä tytärtään ja myöhemmin myös tyttöystäväänsä Linda-Maria Roinetta. Taistelusta rikollismaailman houkutuksia vastaan. Haasteista, joita kaksoismurhaajan on tehtävä saadakseen yhteiskunnan luottamusta takaisin. Murhat ovat väärin, en puolusta niitä. Haluan kuitenkin kirjoituksellani tuoda esiin, että vankiloissa saisi useammin kohdata perhettään ja etenkin lapsiaan, koska sillä voi olla myös ratkaiseva merkitys rikolliskierteen katkaisuun. 

Minun ja Jannen tiet kohtasivat tämän vuoden heinäkuussa hänen pyydettyään minut ohjelmaansa. Janne kysyi podcastissaan  https://www.supla.fi/podcast/jr-true-crime-podcast, mitä ajattelen hänestä murhaajana. Totesin, etten ole tuomari ja näen hänet selviytyjänä. Koen hänet selviytyjäksi, koska vapauduttuaan hän on omalla työllään ja valinnoillaan rakentanut uutta, yhteiskuntakelpoista elämää.  Kerroin myös kirjahaaveestani. Janne tarttui siihen. Olen pitkään haaveillut kirjan kirjoittamisesta. Valitsin Jannen antamista vaihtoehdoista sen, että tulen kirjoittamaan kirjani hänen kanssaan.  Kunhan ensin harsin itseni kokoon.

Ai niin, kysytte varmaan mikä on mielipiteeni kaksoismurhaaja Janne Ranisesta. Hänen tekonsa ovat väärin, mutta arvostan hänen työtään muiden ihmisten hyväksi ja koen hänen olevan hyvä esimerkki muille vangeille. Janne ja hänen kihlattunsa ovat myös aloitteentekijöinä tärkeässä kansalaisaloitteessa https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/9127?fbclid=IwAR2VuPatExkXdkWF19YEQc0VTVcRCQaXyaqXYgg1ziRwtVDY8-rx-7p7BW0

Minulla ja Jannella on itse asiassa paljon enemmän yhteistä, kuin kukaan edes ajatteleekaan. Olemme olleet valmiita tappamaan. Janne teki sen, minä en saanut mahdollisuutta raiskaajani puukottamieen. Onneksi niin ei käynyt.  Elämä ei koskaan ole mustavalkoista. 

 

Trauman uusiutuminen

Pelko on tyhjyys, joka kipinöi sisälläsi. Tyhjyys, joka hallitsee kehoasi, mieltäsi, ajatuksiasi, tekojasi. Pelko hallitsee sydäntäsi. Se on joka päivä läsnä.  Kysymys kuuluu, mitä voit tehdä sille? Alistua? Jatkaa elämääsi huomaamatta sitä? Kärsiä ja pelätä joka ikinen päivä? Ei, pelko on jotain mihin pitää tarttua ja kääntää se voimaksi. Pelon vastakohta on rohkeus. Rohkeus uskaltaa muuttaa omaa solukarttaansa toimintaan. Rohkeutta olla vaikenematta. Asioista, jotka on vaiennettu. Rohkeutta ottaa vastaan tikareita ja nuolia. Rohkeutta olla sylkykuppina. Rohkeutta tuoda mielipiteensä esiin ja uskaltaa puhua kielellä, jota muut eivät ymmärrä.  Rohkeutta on olla eri mieltä kuin pahimmat riitapukarit. Rohkeutta on tunnustaa haavoittuvuutensa. Suurinta rohkeutta on perustella mielipiteensä. Rohkeutta on elää omaa elämäänsä muita loukkaamatta. Rohkeus on nöyryyttä. Ymmärrystä, ettet ole kenenkään yläpuolella. Rohkeutta on ymmärtää, että loppujen lopuksi olet yhtä kaikkien kanssa, luonnon, ihmisten, maailmankaikkeuden. Rohkeutta on myös ymmärtää, että olet yksin, jollet hyväksy muiden tukea. 

Raiskaukseni jälkeen, toivuttuani suurimmista peloistani, elin pitkään melko pelotonta elämää. Toki, halusin kohdata pelkojani ja yksi suurimmista oli hypätä tandemhyppy Malmin lentokentällä. Uskalsin. Tiesin kyllä, että pelot vielä astuisivat elämääni. Paljon pelkoja jouduin kohtaamaan opiskellessani lähihoitajaksi. Siksi minusta ei ollut siihen ammattiin. Paljon pelkoja joudun kohtaamaan myös myyjänä. Etenkin korona-aika toi esiin asiakkaiden hermostuneisuutta ja aggressiivisuutta. Yksi syy myös hiljaisuuteni blogini suhteen. Minun pitää tarkasti miettiä, mitä kirjoitan. 

Tiesin etukäteen myös, että jonain päivänä traumaattiset kokemukseni ottavat minusta vallan. Tämä vuosi on ollut todella vaikea. On tullut päiviä, jolloin mietin, että sekoanko. Äitini poistui ikuisuuteen tammikuussa. Toukokuussa traumani aukesi pahimmalla mahdollisella tavalla. Onneksi osaan etsiä ratkaisuja ja tiedän, mikä on minulle parasta. Tiedän myös pelottavan hyvin, että pelkoni solukartan aukeaminen on vain millimetrin päässä. Sillä mennään, koska muuta vaihtoehtoa elämä ei antanut.

Elämässä on joskus otettava vastaan, mitä se antaa. Vaikka kuinka pelottaisi. Uskaltaa toivoa parasta. Uskaltaa luottaa elämään. Uskaltaa elää pelkonsa kanssa vierekkäin. Silloin kun joudut sen joka päivä kohtaamaan. 

Ahmimishäiriö

Sinun täytyy uskaltaa erota joukosta. Jokaisen totuutta rakastavan ihmisen täytyy oppia olemaan yksin muiden joukossa, ajatella yksin muiden puolesta ja, jos tarvitaan, muita vastaan.

— Kirjailija Romain Rolland

Raiskauksen jälkeen astuin alkoholin maailmaan. Pakenin todellisuutta. Alkoholin avulla annostelin elämääni ja itseäni. Elin samalla nuoruutta, joka oli jäänyt minulta väliin. Tyylikkäästi vedinkin ja uusi elämäni oli minulle huume. Koin itseni kaikkivoipaiseksi ja elin sen mukaan.  Näin jälkeenpäin, en tekisi mitään toisin. Minulle jäi noista hetkistä rakkaat muistot ja monta ilon aihetta. Aina, kun yritin pyristellä juomisesta eroon, alkoholia tippui taivaalta, konkreettisesti. Kun lähdin Herttoniemeen kävelylle, löysin itseni terassilta. Kun menin Pukinmäessä metsään kallioille, myös citymarketin asiakas oli tullut sinne nauttimaan oluitaan. Ja tottakai kysyi, haluanko minäkin. Arvaatte varmaan, mitä vastasin. Ja citymarketin kassalla, samalla saarekkeella olevan työkaverini asiakkaan oluttölkkiin oli tullut reikä, joka tuli suoraan suuhuni. Ai että, yritinkö päästä eroon alkoholista, haha. 

2013 aloin vihdoin irroittautua alkoholista ja tupakasta. Tilalle hiipi syöminen. Ostin lähikaupasta kokonaisen kakun. Ja söin sen. Huomasin toki pahan olon sen jälkeen. Mutta elämä on. Ja oli. Ja ostin paljon muutakin vain syödäkseni. Saadakseni nautintoa pelkästään syömisestä. Yksinäisyys ja tylsyys tulivat iholle. Ahmiminen korvasi tunteideni kaikki kirjot. 

2021 vihdoin havahduin. Ostin loman alkajaisiksi aktiivisuusrannekkeen ja liukastuin jo toisena päivänä. Olkapääni lihas repeytyi. Tuntui, kuin elämä taas heittäisi minut rulettiin. Ja niin heittikin. Elämä pakotti minut pysähtymään, ties kuinka monetta kertaa. 

Minun oli pakko katsoa itseäni peiliin. Myös lihonutta kehoani. En enää pitänyt itsestäni. Ymmärsin toki, mistä kaikki johtui. Raiskauksen jälkeen ensisijainen tehtäväni oli saada mieleni ja psyykeni  kuntoon.  Ja niin sainkin sinnikkyydelläni ja päättäväisyydelläni. En antanut itselleni muuta vaihtoehtoa. Toinen vaihtoehto olisi ollut luisua hiljaa elämästä pois. Olin kuitenkin utelias ja elämännälkäinen. Ja onneksi tietyllä tavalla myös ns. "hullu". Höpsökäinen, niinkuin itseäni kutsun. 

Edessäni on valtava psyykkinen testi. Haluan laihtua entisiin mittoihini. Kyse on enemmänkin omasta terveydestäni, mutta toki myös ulkonäöstäni. Tilannetta ei paranna se, että syksyllä traumani muistutti olemassaolostaan. Tammikuussa jouduin katsomaan pelkoani silmiin. Pelkoa, jonka tiedän vain minä itse. Muille oli vaikea selittää sitä.  Veitsi kurkulla ei koskaan häviä muistoistani, mutta olen oppinut elämään sen kanssa. Vai olenko?

Olen selviytyjä ja melko sinut itseni kanssa. Mutta olen huomannut, että olen pelkoni kanssa yksin, kukaan muu ei sitä käsitä. Raiskaus on rikos, joka jättää kokijalleen elämän suurimpia kysymyksiä, joihin yrittää epätoivoisesti etsiä vastauksia. Tunteen, kun kysyy, kukaan ei kuule. Pelon tunteen, jonka vain raiskattu tietää. Sen kanssa on vain opittava elämään ja myös vaatimaan. Pelko ei saa olla raiskatulle itsestäänselvyys.