Tee ruoasta ystäväsi, älä vihollistasi

Ole aina mieluummin ensiluokkainen versio itsestäsi kuin toisen luokan versio jostakusta muusta.               - Judy Garland -

Miten paljon jo pelkästään sanat "ruoka ja syöminen" aiheuttavatkaan mielessämme tunteiden vuoristorataa? Olemme itse tehneet syömisestä yhden suurimmista ongelmistamme. Häiriintynyt ruokasuhteemme kipuilee sielumme syvyyksissä huonona itsetuntona ja uskomme, ettemme kelpaa omana itsenämme. Tavoittelemme median luomissa ulkonäköpaineissa täydellistä vartaloa ja uuvumme, kun emme saavuta utopistisen ylimitoitettuja tavoitteitamme. Unohdamme oman ainutlaatuisuutemme keinotekoisessa massakulttuurissamme. 

Median välittämät uutiset imevät itsestäni helposti energiaa ja suojelenkin itseäni välttelemällä iltapäivälehtien uutistarjontaa. Nykyään en enää myöskään lue artikkeleita, joissa kerrotaan, miten pitäisi syödä oikeaoppisesti ja mitä liikuntaa pitäisi harrastaa. Välttelen erityisesti tekstejä, joissa painoarvona on, että vain tämä syömis- tai liikuntatapa on ainut oikea vaihtoehto. Olen myös kyllästynyt terveellisiin ruokaresepteihin ja tuskin koskaan enää klikkaan tällaisia artikkeleita. Haluan jatkossa syödä vain sellaisia ruokia, joista todella tykkään! Olen kurkkuani myöden täynnä itseni mielestä liian happamia rahkoja ja esimerkiksi lehtikaalismoothieita (jotka herättivät myös hilpeyttä työkavereissani karmean ulkonäkönsä/värinsä puolesta). Miksi söisin sellaisia ruokia, joista en edes tykkää?

Prevenian terveysvalmennuksen alkutaipaleella merkitsin kaikki syömiseni heidän käyttämälleen Syke-"alustalle". Pidin tunnollisesti ruokapäiväkirjaa, kunnes huomasin ja oivalsin puutteet ruokavaliossani. Lähes kaikki syömisessäni oli pielessä. Ruokahetkeni oli kuorrutettu syyllisyydellä ja ahdistuneella olotilalla. Ruoka oli minulle lähinnä vihollinen, joka kertyi rasvakerroksiksi kehooni. Hotkin ruokani "koiramaisella" nopeudella ja söin paljon makeita herkkuja, joita minun ei tehnyt oikeastaan edes mieli. Söin valmisruokia, joiden maku on minusta mitäänsanomattoman "teollinen". Lisäksi ne ovat melko kalliita. Viikottain sisuksiini upposi myös hampurilaisia, pitsaa tai kebabia. Useimmiten syömishetkeni toimivat automaatiolla, en kiinnittänyt huomiota ruoan määrään enkä makuun. 

Prevenian terveysvalmennuksen (huom. tämä ei ole maksettu mainos) avulla heräsin vihdoin pitkästä "unimaailmastani" ja minua alkoi kiinnostaa, miltä ruoka maistuu ja mistä itse tykkään. Aloin kiinnostua ruoanlaitosta ja toteutin pitkäikäisen haaveeni: aloin kokeilla uusia reseptejä. Tein itselleni "ruokalistan" ja myös kauppareissut helpottuivat ostoslistan myötä. Ruosta on tullut nyt ystäväni: haluan syödä ruokaa, josta saan nautintoa, joka maistuu hyvältä ja josta saan energiaa kehoni tarpeisiin. Tällä hetkellä etsin vielä itselleni sopivaa ateriarytmiä. Painoni ei enää nouse ja haaveissani on keventyä kymmenen kiloa vuoden aikaikkunalla. Olen todella onnellinen ja kiitollinen uudesta ruokasuhteestani ja nykyisestä syömisen helppoudestani. Muutosmatkani jatkuu. 

   Hallitsematon ja epäterve suhde ruokaan

Nykyajan yltäkylläisyyden ja kauppojen metreittäin jatkuvien hyllyjen edessä tunsin usein epätoivoa valitsemisen vaikeudesta. Tuttu tunne varmaan useimmille. Mainosten sokaisemana ja median luoma kiiltokuvamaailma silmissäni oli helppo ohittaa kehoni hiljaiset viestit ja toiveet. Valinnan vaikeutta lisäsi työskentelyni ruokakaupassa. Kassalla näin kaikki uutuudet ja mielitekojen ristitulessa tunsin itseni voimattomaksi ja työpäivän jälkeen ostoskorini täyttyi huonoista ja epäterveellisistä tuotteista. Suklaiset herkut suorastaan huusivat olemassaoloaan ajatuksissani. Kauppojen markkinointitiimeissä käytetään paljon aikaa psykologiseen tuotesijoitteluun ja markkinointiviestintään tavoitteena vaikuttaa asiakkaiden ostokäyttäytymiseen kaikkien aistien avustuksella. Mikä olisikaan houkuttelevampaa kuin ilmassa leijaileva tuoreen pullan ja kahvin tuoksu? Viimeistään kassojen läheisyydessä sijaitsevista suklaapatukkarivistöistä tuote päätyy usein kassahihnalle tiedostamattomasti automaattiohjauksella. 

Ruoasta tuli minulle suorastaan painajainen. Ruoasta, joka on tarkoitettu nautinnolliseksi ja iloiseksi asiaksi meidän ihmisten elämässä. Ruoasta, josta kehon pitäisi saada oikeaa laatua olevaa polttoainetta toimiakseen parhaalla mahdollisella tavalla. Näin jälkeenpäin ymmärrän, että yritin syömisen avulla korvata syvällä sisimmässäni uinuvia tyhjyyden ja yksinäisyydenkin tunteitani. Pakenin hallitsemattoman syömisen avustuksella myös tylsyyden tunteitani. Epäterve ruokasuhteeni alkoi salakavalasti raiskaukseni jälkeen lisääntyen vuosi vuodelta. Sinkkuna ollessani ei ollut ketään vahtimassa tekemisiäni joten minun ei tarvinnut hävetä hallitsematonta asennettani ruokaan. Kukaan ei ollut näkemässä, kun suklaalevy muuttui rasvakerrokseksi vyötärölleni. Hallitsemattomat ahmimiskohtaukset olivat tulleet osaksi elämääni. Ne eivät kuitenkaan olleet jokapäiväisiä. 

Miksi syömisestäni oli tullut hallitsematonta? Raiskauksen jälkeinen elämäni oli muutaman vuoden ajan erittäin tapahtumarikasta. Oli poliisikuulusteluja, oikeuteen valmistautumista, terapiakäyntejä, työterveyskäyntejä, haastatteluja ja  sopeutumista uuteen elämääni raiskauksen jälkeen. Keskityin turvallisuuden tunteen rakentamiseen ja annoin aikaa itseni toipumiseen. Työpäiväni raiskaukseni jälkeen vaativat myös erilaista keskittymistä. Itsensä parsiminen ehjäksi vaati oman energiansa. Voi, miten kaipasinkaan tavallista, harmaata arkea! Kun vihdoin arkeni normalisoitui, tylsistyin. Syöminen oli tullut korvaamaan tylsyyden tunteitani. 

 

        MUUTOKSEN PYÖRTEISSÄ

Me jokainen tarvitsemme ympärillemme ihmisiä, jotka luovat meihin toivoa epätoivon hetkillämme. Suunnannäyttäjiä risteyksessä väärään suuntaan eksyneille. Silmäpareja, jotka näkevät harhailijan mielen tuolle puolen. Herkän kuuloaistin kuulemaan lausumattomia sanoja, näkemään sisälle sielun syvyyksiin. Yliaistillisia kykyjä näkemään näkymättömyyttä, kuulemaan hiljaisuuden puhetta. Aistimaan kuivuneita kyyneleitä. Kutsun heitä enkeleiksi, valon lähettiläiksi. Tunnen syvää kiitollisuutta, että piehtaroidessani elämäni syvimmissä mutalammikoissa, eteeni on aina ilmestynyt tällainen "oraakkeli". En olisi koskaan selviytynyt ilman näiden ihmisten tukea ja viisautta. 

Elämäni oli melko tummanharmaata muutaman viime vuoden ajan. Vaikeudet kasaantuivat enkä osannut pyristellä takaisin jaloilleni. Olin kadottanut itseni tyhjyyteen. Olin eksynyt monimutkaisen elämän sokkeloihin. Elämäni oli kuin labyrintti, josta yritin löytää ulos - onnistumatta. Tunsin itseni ulkopuoliseksi omassa elämässäni. Luonteeni räiskähteleväisyys ja linnoittautumiseni tikarisanojeni suojaan eivät olleet helppoja hetkiä lähimmillenikään. Olin todella jumissa itseni kanssa ja inhosin itseäni ja elämäntapojani. Suoritin elämääni automaattiohjauksella. Vihasin, että olin tullut vanhaksi ja joka päivä kehossani tuntui olevan joku uusi paikka remontin tarpeessa. Pelotti ajatus kamalasta loppuelämästä vanhana harppuna.  Olin luonut itselleni vankilan omilla ajatuksillani. 

Onneksi elämä osaa yllättää, kun luulet jo nähneesi kaiken! Pitää vain avata silmät. Toukokuussa 2023 aloitin Prevenian terveysvalmennuksen työfysioterapeutin ilmoittamana. Valmennus kesti puoli vuotta ja päättyi marraskuussa 2023. Valmennuksen myötä koko elämäni muuttui saadessani itseluottamukseni takaisin ja heräsin pitkästä talviunestani. Olen oppinut paljon uusia temppuja ja tapoja ja nautin elämästäni. Tunnen itseni jälleen eläväksi. Muutosmatkani jatkuu opiskellessani itseni kerroksia ja toimimalla itseni koekaniinina. 

Tulen kertomaan blogissani muutosmatkastani ja sen vaikutuksesta elämääni. Oivalluksistani, ajatuksistani, elämän haasteista. Toivon kirjoituksieni tuovan toivoa samojen asioiden kanssa kamppaileville. 

 

 Linkki Prevenian sivulle:

 https://prevenia.fi/jasminin-muutosmatka-terveysvalmennuksen-avulla

 

  

 

     

       

                    

         

  

TRUE CRIME JANNE RANINEN

 Valon soturi kuuntelee mitä sanottavaa vastustajalla on. Hän taistelee vain jos se on välttämätöntä.

                                              -Paulo Coelho Valon soturi-

Blogini käsittelee raiskausasiaa.  Tähän postaukseen haluan jakaa ajatuksiani myös raiskausasian ulkopuolelta.  Haluan tuoda esiin ajatuksiani kohdattuani kaksoismurhaajan Janne Ranisen. Janne Raninen on tuomittu Ruotsissa ja Suomessa tehdyistä murhista. Ensimmäiseen surmatyöhön Raninen syyllistyi 20-vuotiaana Tukholmassa Solvallan raviradalla, jossa hän ampui kuoliaaksi pahamaineisen jugomafian johtajan. Toinen tilausmurha tehtiin Helsingin Vuosaaressa, jossa surmattiin Arlandan raharyöstön ilmiantanut Volkan Unsal. 

Olen seurannut Janne Ranisen elämää hänen vapauduttuaan pitkästä vankeudestaan.  Luin Jannen kirjan " Kutsuvat minua palkkamurhaajaksi", jossa hän kertoi vangin elämästään ja siitä, mitä haasteita hän kohtasi opiskelussaan vankeusaikana sekä myös siitä, miten harvoin hän sai nähdä tytärtään ja myöhemmin myös tyttöystäväänsä Linda-Maria Roinetta. Taistelusta rikollismaailman houkutuksia vastaan. Haasteista, joita kaksoismurhaajan on tehtävä saadakseen yhteiskunnan luottamusta takaisin. Murhat ovat väärin, en puolusta niitä. Haluan kuitenkin kirjoituksellani tuoda esiin, että vankiloissa saisi useammin kohdata perhettään ja etenkin lapsiaan, koska sillä voi olla myös ratkaiseva merkitys rikolliskierteen katkaisuun. 

Minun ja Jannen tiet kohtasivat tämän vuoden heinäkuussa hänen pyydettyään minut ohjelmaansa. Janne kysyi podcastissaan  https://www.supla.fi/podcast/jr-true-crime-podcast, mitä ajattelen hänestä murhaajana. Totesin, etten ole tuomari ja näen hänet selviytyjänä. Koen hänet selviytyjäksi, koska vapauduttuaan hän on omalla työllään ja valinnoillaan rakentanut uutta, yhteiskuntakelpoista elämää.  Kerroin myös kirjahaaveestani. Janne tarttui siihen. Olen pitkään haaveillut kirjan kirjoittamisesta. Valitsin Jannen antamista vaihtoehdoista sen, että tulen kirjoittamaan kirjani hänen kanssaan.  Kunhan ensin harsin itseni kokoon.

Ai niin, kysytte varmaan mikä on mielipiteeni kaksoismurhaaja Janne Ranisesta. Hänen tekonsa ovat väärin, mutta arvostan hänen työtään muiden ihmisten hyväksi ja koen hänen olevan hyvä esimerkki muille vangeille. Janne ja hänen kihlattunsa ovat myös aloitteentekijöinä tärkeässä kansalaisaloitteessa https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/9127?fbclid=IwAR2VuPatExkXdkWF19YEQc0VTVcRCQaXyaqXYgg1ziRwtVDY8-rx-7p7BW0

Minulla ja Jannella on itse asiassa paljon enemmän yhteistä, kuin kukaan edes ajatteleekaan. Olemme olleet valmiita tappamaan. Janne teki sen, minä en saanut mahdollisuutta raiskaajani puukottamieen. Onneksi niin ei käynyt.  Elämä ei koskaan ole mustavalkoista. 

 

Trauman uusiutuminen

Pelko on tyhjyys, joka kipinöi sisälläsi. Tyhjyys, joka hallitsee kehoasi, mieltäsi, ajatuksiasi, tekojasi. Pelko hallitsee sydäntäsi. Se on joka päivä läsnä.  Kysymys kuuluu, mitä voit tehdä sille? Alistua? Jatkaa elämääsi huomaamatta sitä? Kärsiä ja pelätä joka ikinen päivä? Ei, pelko on jotain mihin pitää tarttua ja kääntää se voimaksi. Pelon vastakohta on rohkeus. Rohkeus uskaltaa muuttaa omaa solukarttaansa toimintaan. Rohkeutta olla vaikenematta. Asioista, jotka on vaiennettu. Rohkeutta ottaa vastaan tikareita ja nuolia. Rohkeutta olla sylkykuppina. Rohkeutta tuoda mielipiteensä esiin ja uskaltaa puhua kielellä, jota muut eivät ymmärrä.  Rohkeutta on olla eri mieltä kuin pahimmat riitapukarit. Rohkeutta on tunnustaa haavoittuvuutensa. Suurinta rohkeutta on perustella mielipiteensä. Rohkeutta on elää omaa elämäänsä muita loukkaamatta. Rohkeus on nöyryyttä. Ymmärrystä, ettet ole kenenkään yläpuolella. Rohkeutta on ymmärtää, että loppujen lopuksi olet yhtä kaikkien kanssa, luonnon, ihmisten, maailmankaikkeuden. Rohkeutta on myös ymmärtää, että olet yksin, jollet hyväksy muiden tukea. 

Raiskaukseni jälkeen, toivuttuani suurimmista peloistani, elin pitkään melko pelotonta elämää. Toki, halusin kohdata pelkojani ja yksi suurimmista oli hypätä tandemhyppy Malmin lentokentällä. Uskalsin. Tiesin kyllä, että pelot vielä astuisivat elämääni. Paljon pelkoja jouduin kohtaamaan opiskellessani lähihoitajaksi. Siksi minusta ei ollut siihen ammattiin. Paljon pelkoja joudun kohtaamaan myös myyjänä. Etenkin korona-aika toi esiin asiakkaiden hermostuneisuutta ja aggressiivisuutta. Yksi syy myös hiljaisuuteni blogini suhteen. Minun pitää tarkasti miettiä, mitä kirjoitan. 

Tiesin etukäteen myös, että jonain päivänä traumaattiset kokemukseni ottavat minusta vallan. Tämä vuosi on ollut todella vaikea. On tullut päiviä, jolloin mietin, että sekoanko. Äitini poistui ikuisuuteen tammikuussa. Toukokuussa traumani aukesi pahimmalla mahdollisella tavalla. Onneksi osaan etsiä ratkaisuja ja tiedän, mikä on minulle parasta. Tiedän myös pelottavan hyvin, että pelkoni solukartan aukeaminen on vain millimetrin päässä. Sillä mennään, koska muuta vaihtoehtoa elämä ei antanut.

Elämässä on joskus otettava vastaan, mitä se antaa. Vaikka kuinka pelottaisi. Uskaltaa toivoa parasta. Uskaltaa luottaa elämään. Uskaltaa elää pelkonsa kanssa vierekkäin. Silloin kun joudut sen joka päivä kohtaamaan. 

Ahmimishäiriö

Sinun täytyy uskaltaa erota joukosta. Jokaisen totuutta rakastavan ihmisen täytyy oppia olemaan yksin muiden joukossa, ajatella yksin muiden puolesta ja, jos tarvitaan, muita vastaan.

— Kirjailija Romain Rolland

Raiskauksen jälkeen astuin alkoholin maailmaan. Pakenin todellisuutta. Alkoholin avulla annostelin elämääni ja itseäni. Elin samalla nuoruutta, joka oli jäänyt minulta väliin. Tyylikkäästi vedinkin ja uusi elämäni oli minulle huume. Koin itseni kaikkivoipaiseksi ja elin sen mukaan.  Näin jälkeenpäin, en tekisi mitään toisin. Minulle jäi noista hetkistä rakkaat muistot ja monta ilon aihetta. Aina, kun yritin pyristellä juomisesta eroon, alkoholia tippui taivaalta, konkreettisesti. Kun lähdin Herttoniemeen kävelylle, löysin itseni terassilta. Kun menin Pukinmäessä metsään kallioille, myös citymarketin asiakas oli tullut sinne nauttimaan oluitaan. Ja tottakai kysyi, haluanko minäkin. Arvaatte varmaan, mitä vastasin. Ja citymarketin kassalla, samalla saarekkeella olevan työkaverini asiakkaan oluttölkkiin oli tullut reikä, joka tuli suoraan suuhuni. Ai että, yritinkö päästä eroon alkoholista, haha. 

2013 aloin vihdoin irroittautua alkoholista ja tupakasta. Tilalle hiipi syöminen. Ostin lähikaupasta kokonaisen kakun. Ja söin sen. Huomasin toki pahan olon sen jälkeen. Mutta elämä on. Ja oli. Ja ostin paljon muutakin vain syödäkseni. Saadakseni nautintoa pelkästään syömisestä. Yksinäisyys ja tylsyys tulivat iholle. Ahmiminen korvasi tunteideni kaikki kirjot. 

2021 vihdoin havahduin. Ostin loman alkajaisiksi aktiivisuusrannekkeen ja liukastuin jo toisena päivänä. Olkapääni lihas repeytyi. Tuntui, kuin elämä taas heittäisi minut rulettiin. Ja niin heittikin. Elämä pakotti minut pysähtymään, ties kuinka monetta kertaa. 

Minun oli pakko katsoa itseäni peiliin. Myös lihonutta kehoani. En enää pitänyt itsestäni. Ymmärsin toki, mistä kaikki johtui. Raiskauksen jälkeen ensisijainen tehtäväni oli saada mieleni ja psyykeni  kuntoon.  Ja niin sainkin sinnikkyydelläni ja päättäväisyydelläni. En antanut itselleni muuta vaihtoehtoa. Toinen vaihtoehto olisi ollut luisua hiljaa elämästä pois. Olin kuitenkin utelias ja elämännälkäinen. Ja onneksi tietyllä tavalla myös ns. "hullu". Höpsökäinen, niinkuin itseäni kutsun. 

Edessäni on valtava psyykkinen testi. Haluan laihtua entisiin mittoihini. Kyse on enemmänkin omasta terveydestäni, mutta toki myös ulkonäöstäni. Tilannetta ei paranna se, että syksyllä traumani muistutti olemassaolostaan. Tammikuussa jouduin katsomaan pelkoani silmiin. Pelkoa, jonka tiedän vain minä itse. Muille oli vaikea selittää sitä.  Veitsi kurkulla ei koskaan häviä muistoistani, mutta olen oppinut elämään sen kanssa. Vai olenko?

Olen selviytyjä ja melko sinut itseni kanssa. Mutta olen huomannut, että olen pelkoni kanssa yksin, kukaan muu ei sitä käsitä. Raiskaus on rikos, joka jättää kokijalleen elämän suurimpia kysymyksiä, joihin yrittää epätoivoisesti etsiä vastauksia. Tunteen, kun kysyy, kukaan ei kuule. Pelon tunteen, jonka vain raiskattu tietää. Sen kanssa on vain opittava elämään ja myös vaatimaan. Pelko ei saa olla raiskatulle itsestäänselvyys. 

Vahvaksi rikotut

Olen viettänyt pitkään hiljaiseloa kirjoittamisessani. En siksi ettei aiheita olisi vaan koska olen halunnut keskittyä itseeni ja työhöni. Olen halunnut viettää erakkoelämää sosiaalisen työni vastapainona. Voi kunpa voisinkin kertoa mehukkaimmat jutut ison ruokakaupan asiakaspalvelukokemuksista. Toisaalta haluaisin kertoa, mikä saa minut jaksamaan ja jopa rakastamaan asiakaspalvelua. Suurin osa asiakkaista on loistavia. Juuri siksi rakastan asiakaspalvelua. Vuorovaikutusta jopa sanattomuuden äärettömyydessä.

Minulla on suuri unelma. Niitähän minulla riittää..  Niin suuri etten tiedä onko minusta toteuttamaan sitä. Yhä edelleen kirjan kirjoittaminen vaivaa mieltäni. Katsotaan mitä saan aikaiseksi, haluaisin keskittyä raiskauskirjallisuuteen, Ensimmäinen kirja kertoisi oman tarinani. Muut olisivat fiktiota suurella todennäköisyyspohjalla. Kirjoittaminen on minulle keino vaikuttaa asenteisiin. 

Tähän hetkeen haluan suositella Ann-Mari Leinosen ja Meeri Koutaniemen kirjaa Vahvaksi rikotut. Siinä mennään lujaa pahuuden porteille. Itse en ole vielä lukenut kirjaa koska haluan lukea sen rauhassa ja todennäköisesti pystyn lukemaan vain pieniä pätkiä kerrallaan. Lapsiin kohdistuva seksuaalinen  väkivalta on julmimpia asioita mitä voin kuvitella. Tunnen suurta vihaa jo siitä, että näiden julmien tekojen tekijät ovat selvinneet muiden hyväksynnällä ja hyssyttelyllä ilman rangaistuksia. Vihdoin jäävuoren huippu alkaa murtua ja uskon vahvasti, että pienin askelin nämä järkyttävät teot tulevat seurauksineen näkyviksi.