Ensimmäinen yö raiskauksen jälkeen

Poliisipartio toi minut kotiovelleni oikeuslääkärin tutkimusten jälkeen. Ystäväni Jaana odotti minua miesystävänsä kanssa pihalla. Nähdessäni ystäväni purskahdimme molemmat itkuun ja halasimme pitkään. Kerroin lyhyesti siivoojan tulleen pukuhuoneeseen pian ystäväni sieltä lähdön jälkeen. Jaana kauhistui kommenttiaan  "varo kummituksia", jonka sanoi minulle pukuhuoneesta lähtiessään. Hän oli ajatellut puheluni jälkeen raiskauksen tapahtuneen kotimatkallani. Ystäväni kantoi raskasta syyllisyyden taakkaa lähtiessään aikaisemmin ja jättäessään minut yksin pukuhuoneeseen. Itse en ajatellut niin. Elämässämme tapahtuu asioita joita kukaan tai mikään ei voi estää. Jollei raiskaaja olisi saanut mahdollisuutta tekoonsa nyt, hän olisi taatusti tehnyt sen myöhemmin. 

Kävelimme ystäväni luo ja olin edelleen sokissa. Vihdoin pääsin suihkuun. Puhuin ja purin tapahtunutta, varmaan jankutin samoja asioita koko ajan. Puhuminen tapahtuneesta oli minulle tärkeää, minun oli saatava purkaa tapahtunutta ja jakaa kokemukseni. Ystäväni koki varmasti myös sokin. Olemme mieleltämme samankaltaisia ja ensimmäiset huumorinkukkasetkin lensivät ilmaan kaikesta huolimatta. Huumori kaiken järkytyksen keskellä antoi minulle valtavasti voimaa kestää tapahtunutta ja alitajuntani taisi saada pienen rentoutumishetken. Oli myös todella tärkeää saadessani itse heittää mustaa huumoria ilmaan, jota monikaan ei varmasti olisi tajunnut. Moni olisi ajatellut minun olevan hullu. Jaana ymmärsi <3

Elimistöni oli ylivirittyneessä stressitilassa ja minulla oli rauhaton olo. En pystynyt rauhoittamaan itseäni, nukkumisesta ei olisi tullut mitään ja pääkoppani olisi hajonnut liikaan pohdintaan. Suoraan sanottuna tarvitsin toimintaa kaiken järkyttävyyden ja jännityksen jälkeen, en kestänyt olla paikoillani. Soitimme työkavereillemme Tuomakselle ja Mikolle. Vasta jälkeenpäin sitä tajusi miten järkyttäviä parin lauseen puhelut olivat. Lähdimme minun luokseni. Kuuntelimme lempimusiikkiani ja tanssimmekin välillä. Miten hyydyttävän kornia, ensimmäiseksi soi "pojat on poikii". Se oli meidän kaikkien yhteinen biisi: Jaanan, Ritan, Tuomaksen ja Mikon. Meidän omaa huumoria. Se yö oli ristiriitaisten tunteiden sävyttämä: tunsin itseni ehkä elävämmäksi kuin koskaan, tunsin eläväni joka solullani tuntematta kehoani ja samalla olin täysin sirpaleina ja haavoilla. Tunteeni vaihtuivat naurusta itkuun. Olin uuden elämäni alkutaipaleella. Minulla tulisi olemaan pitkä tie edessäni toipumisessani. Oli hengissä selviämisen juhlayö, niin minä sen koin. Se yö ystävieni kanssa terapiakänneineen tuli olemaan merkittävä myös myöhemmän toipumiseni kannalta. Kaikkein kipeimmin tarvitsinkin silloin juuri iloa, naurua ja huumoria. Tarvitsin välittämistä ja kannustavaa tukea ja halusin sinä yönä siirtää tapahtuneen kaukaisuuteen. Halusin kokea kaiken olevan niin kuin ennenkin. Olin kietoutunut suojakuoreeni ja järkyttävät tapahtumat olivat lukkiutuneet mieleni syövereihin. Kehoni oli kuin puudutettu, se ei tuntenut kipua eikä tuskaa sillä hetkellä. Niiden aika tulisi myöhemmin puudutuksen hävittyä. Tämä yö oli minun ja ystävieni <3

Sitoutua niin syvästi että muuttuu pohjattomaksi.
Puristaa niin lujasti että muuttuu rajattomaksi.
Rakastaa niin mielettömästi ettei mikään enää ole vailla merkitystä.
                                                        - Tommy Taberman -

A2 Tuomio-Illan jälkitunnelmia

Olipa jännittävän pökerryttävä ilta. Olen kiitollinen saatuani olla mukana mielenkiintoisen monimuotoisessa keskustelijajoukossa. Tärkeää, että ilta järjestettiin vaikka aika loppuikin kesken. Tosin mikään aika ei riittäisi tuohon aihepiiriin. Olen pettynyt yhteen asiaan: itseeni. Minulla olisi ollut tuhannen taalan paikka kysellä ja kertoa perusteluja uhrin näkökulmasta. Jos jotain itselleni vielä voisin toivoa, se olisi Timo Soinin sanavalmius ja rauhallisuus tiukoissakin tilanteissa. Mutta ei, olen jännittäjä ja arka puhumaan ihmisten keskuudessa. Onneksi voin ilmaista itseäni kirjoittamalla.

Illan yhdeksi teemaksi tuntui nousevan rikoksen tekijän ja uhrin sovittelu. Näin rikollinen saisi konkreettisesti huomata uhrin tuskaa ja mahdollisuuden pyytää anteeksi tekoaan kasvotusten. Erittäin kaunis ajatus ja hyvä idea, jos eläisimme vaaleanpunaisessa pumpulimaailmassa, jossa hyvyys voittaa pahuuden. On olemassa rikoksia, joissa sovittelu ei tule toimimaan. En usko olevani ainut rikoksen uhriksi joutunut joka ei kykenisi puhumaan ja katsomaan elämänsä suurinta tuskan aiheuttajaa silmiin, vaikka tämä kuinka pyytelisi anteeksi. Itse kokisin sovittelun pelkästään oikeuden vittuiluna ja saattaisin ottaa oikeuden omiin käsiini. Rikollisjengit saattaisivat saada enemmänkin toimeksiantoja.

Paikalla oli myös vankeja. Heitä kritisoitiin paljon siitä, että valittivat vankilaoloistaan. Minua se ei haitannut, olisin varmaan itsekkin kun kerrankin oli mahdollisuus. Ja mukana oli elinkautisvankeja jotka istuivat pitkää tuomiota. He kantoivat vastuunsa teoistaan. Ja itseäni ei ainakaan yhtään haittaa jos rikolliset listivät toisiaan, säästyypä verorahoja. Oikeusjärjestelmämme on vaarallisen vinoutunut ja epäoikeudenmukainen. Lasten ja naisten raiskaajat saavat jopa pelkästään ehdollista, MIKSI???
Rattijuoppo saa mitättömän vankeustuomion ajaessaan uhrinsa kuoliaaksi. En ymmärrä millä tavoin rattijuopon tekemä murha eroaa suunnitellusta murhasta tai taposta. Hän on itse tehnyt valintansa ja lähtenyt ajamaan TIETÄEN riskit. Ainoastaan uhri on sattumanvarainen. Lasten raiskaajat saavat vapaasti jatkaa toimintaansa istuen ehkä muutaman kuukauden tuomion. 

Talous- ja veropetosrikoksista tuomiot ovat usein pidempiä kuin ihmisen henkeen, terveyteen ja seksuaalisuuteen kohdistuneista rikoksista. Oikeuslaitoksemme elää vielä historian havinoissa jolloin raha oli henkeä arvokkaampaa. Mielestäni talousrikolliset eivät tarvitsisi vankilaa vaan heidät pitäisi palkata valtion leipiin keksimään miten Suomen vienti saataisiin vetämään ja avustamaan politiikkoja budjetin laatimisessa. Talousrikolliset ovat neroja, joiden lahjakkuus pitäisi valjastaa hyödylliseen käyttöön. 

Kris-ryhmät tekevät arvokasta työtä vankilasta vapautuvien sopeuttamisessa yhteiskuntaan takaisin. Vankiloita tarvitaan jatkossakin, sillä vaikka elinympäristömme muuttuu, hyvyyden ja pahuuden kaksintaistelu tulee jatkumaan. Ohjelman päätyttyä Elinkautinen tuli kättelemään  ja kiittämään mukanaolosta. Hänelle sanoin mielipiteeni, jonka olisin katselijoillekkin halunnut sanoa: vankiloissakin vangeilla on mielestäni parempi oikeustaju lapsiin ja naisiin kohdistuvissa rikoksissa kuin Suomen oikeuslaitoksella.