Painajaisunia

Olen kiitollinen, että työnantajani luotti minun pystyvän selviytymään haasteesta kohdata ihmisiä ja antoi minulle kaiken tukensa. Minulla ei koskaan käynyt mielessäkään vaihtaa työpaikkaa kokemani vuoksi. Kaipasin arkista rutiinia ja säännönmukaisuutta sekaisin olevaan elämääni ja sitä minulle antoi tuttu työyhteisö ja asiakaskunta. Uudessa työpaikassa en olisi pystynyt puhumaan asioista enkä käsittelemään tapahtunutta työkavereiden kanssa. Uskon myös työkavereilleni olleen helpompaa käsitellä tapausta kanssani. He näkivät ja kokivat myös matkan kohti selviytymistä. Tarvitsimme toisiamme toipuaksemme <3

Toisena työpäivänä minulla oli edessä kassavuoro. Psykologi oli varoittanut etukäteen, että minulle saattaisi tulla paniikkikohtaus jos kokisin jonot ahdistavina ja jos tuntisin etten pääsisi ihmispaljoutta pakoon. Vuoroni sisälsikin tiukkoja tilanteita. Silmäni havaitsivat keittiöveitsipaketin jo ennen kuin tuote oli lähelläkään minua kassahihnalla. Pelko sai alitajuntani toimimaan: toistelin aivoilleni "turvamantraa" rauhoitu, rauhoitu... En paennut, selvisin.

Haastavat tilanteet eivät loppuneet. Kassalleni tuli tummaihoinen mies joka muistutti pituudeltaan ja olemukseltaan raiskaajaani. Kylmät silmät. Palauduin raiskaustilanteeseeni. Halusin olla mahdollisimman näkymätön ja neutraali, etten jäisi miehen mieleen. Dissosioin eli etäännytin itseni taustatarkkailijan rooliin. Olin kuin tunteeton robotti. Jos en olisi tiennyt raiskaajani olevan vangittu, olisin käyttäytynyt eri tavalla. Vihani olisi löytänyt väärän kohteen. Nyt pystyin pitämään vihani sisälläni. 

Työvuorosta selvittyäni kotonani odotti tyhjyys ja yksinäisyys. Neljä seinää. Oli tullut aika viettää ensimmäinen yö yksin tapahtuneen jälkeen. Ystäväni Jaana oli tähän asti nukkunut vierelläni. Pelkäsin yön ahdistavaa pimeyttä. Pelkäsin laittaa silmäni kiinni vain kohdatakseni oman tuskaisen sisimpäni. Silmäluomeni sisäpuolet toimivat jännityselokuvan ruutuna. Yökään ei ollut minulle eikä aivoilleni kaivattu lepohetki, vaan tuskaista sängyssä pyörimistä painajaisunineen. Todellisempia kuin mikään fiktiivinen jännityselokuva tv-ruudussa. Heräämistä pelkotiloihin ja makuuhuoneen ikkunasta loistavan katulampun valon luomien varjojen pelkäämistä. Heräämistä hikoilun kostuttaman tyynyn ja peiton nihkeän kylmään kosketukseen ihollani. Heräämistä sydämen pamppailuun, säpsähtämisiin, voimakkaisiin todellisilta tuntuviin vaarassa olemisen paniikkitiloihin. Päivän valveillaolon painajainen jatkui unissa. En uskaltanut nukkua selälläni koska pelkäsin flashbackejä, mieleen tunkeutuvia muistikuvia raiskaustilanteesta. Yksinäisyys ympäröi minut teräksestä tehdyllä panssarillaan ja minä pieni, pelokas tyttö olin sen sisällä keittiöveitsen kanssa.

Right to Choose

Sinulla on oikeus omaan seksuaalisuuteesi. Oikeus valita kenen kanssa haluat seksiä. Oikeus olla haluamatta. Sinun ei tarvitse kestää seksuaalista häirintää eikä painostusta. Sinulla on oikeus pukeutua minihameeseen. Oikeus olla seksikäs ilman hyväksikäyttöä.

Emme elä kiiltokuvamaailmassa. Iso paha susi vaanii sinua lähempänä kuin arvaatkaan. Silmät kiiluen, kieli pitkänä kuola valuen, valmiina iskemään hampaansa sinuun. Sinisilmäisenä olet sille helppo saalis. Se kertoo sinulle asioita ja kohteliaisuuksia, joita korvasi haluavat kuulla. Susi tunnistaa luonteesi heikoimmat kohdat ja iskee niihin älykkäällä taktikoinnillaan. Kaikki ei ole kultaa mikä kiiltää. Liian hyvää ollakseen totta. Siirappisuuden pitäisi saada hälytyskellosi soimaan. Susi luo ympärillesi turvallisuuden tunteen, jollaista et ole ennen kokenut. Susi on kärsivällinen, se odottaa kunnes alat luottaa siihen. Se ei luovuta, olet sen reviirillä. Se kokee oikeudekseen saada sinut. Susi ei useinkaan ole luokan pahis. Et voi tunnistaa sitä päällepäin. Se on usein pukeutunut lampaan vaatteisiin. Susi voi olla kuka tahansa.

Seksuaalisuus on kielletty? Kaikki pojat/miehet ovat sikoja? Pitäisikö mennä nunnaluostariin? Pelkkiä vaaroja, miten ihmeessä ennen on uskallettu tavata toisiaan? Lapsetkin pitää tehdä keinohedelmöityksellä? Rakkaus on kielletty? Seksi on kielletty? ELÄMINEN ON KIELLETTY??? Nuoruus kielletty? Seurustelu kielletty? Naiseus kielletty, ei minihameita, ei meikkiä, ei korkkareita..Pitäisikö pukeutua muovisäkkiin, niin kukaan ei ahdistelisi? Ruveta rumaksi? Et olisi siltikään suojassa seksuaaliselta häirinnältä.

Nauti elämästä ja nuoruudestasi! On kuitenkin viisasta tunnistaa vaaroja ja olla uskomatta kaikkea sinisilmäisesti. Aina on ollut, on ja tulee olemaan ihmisiä, jotka käyttävät toisia hyväkseen eri tavoilla. Yhtälailla on sinisilmäisiä aikuisia, jotka uskovat voittaneensa mitä tahansa kun joku siitä sähköpostitse ilmoittaa :) Kun tapaat uuden kiinnostavan ihmisen, kerro ystäville missä tämän tapaat. Ja ensimmäiseksi ei kannata rynnätä ventovieraiden kotiin. Kännykkä on hyvä varmuusväline, aikuisillekin. Netti yhdistää ihmisiä mutta kaikki eivät ole sitä mitä valokuva kertoo. Jos kohtaat jotain hämärää, uskalla ilmoittaa siitä. Ja paras sulkea silmänsä ilkeiltä nettikommenteilta. Älä lue paskaa jos sinulle tulee siitä paha olo. Rakasta itseäsi ja ota se tila, joka sinulle kuuluu <3

Right to Choose -hankkeen tarkoituksena on lisätä tietoa siitä, mitä on seksuaalinen häirintä, millainen toiminta ylittää rikoksen rajan ja kuinka tulee toimia, jos sellaista kohtaa. Tutustu hankkeen sivuihin:
http://righttochoose.fi/

Right to Choose -lyhytleffat löydät linkistä: https://www.youtube.com/channel/UC4cfkKEpajmfEVTRBbCThsw

 Tässä muutama otos kuvauksista

Ensimmäinen työpäiväni

Työkaverini tuli kanssani pukuhuoneeseen, jossa minut oli raiskattu. Kävin tilanteen mielessäni läpi ja hetken katselin paikkoja. Vakuuttelin itselleni olevani turvassa. En olisi kuitenkaan pystynyt jäämään hetkeksikään yksin pukuhuoneeseen. Vielä. Työvaatteiden päälle pukemisen myötä puin päälleni myös asiakaspalvelijan roolin. En ollut koskaan aiemmin piiloutunut työroolini taakse niin vahvasti, mutta nyt se oli tarpeen. Työvuoroni olisi lyhyt, vajaat neljä tuntia. Saisin poistua milloin tahansa jos ahdistus kävisi liian suureksi enkä pystyisi kohtaamaan asiakkaita. Luotin alitajuntaani. Uskoin sen kykyyn ratkaista, mikä olisi parasta minulle tässä tilanteessa. Olin tarpeeksi itsekäs selviytyäkseni.

Työkaverini saattoi minut työpisteelleni asiakaspalveluun. Olin vetänyt ylleni roolin, suojakuoren, jonka suojissa hymyilin vaikka sydämeni itki. Kasvoillani oli vahva naamio ja ajattelin asiakaspalvelijana olevani eri henkilö kuin naamion takana oleva herkkä ja haavoittunut pieni tyttö, joka oli raiskattu. Naamio suojasi minua ja hymyni tuntui välillä pakotetun teennäiseltä. Koin tekeväni elämäni näyttelijäsuoritusta. Roolini pakottaessa minut hymyilemään oli ihmeellistä huomata, että jokin osa siitä positiivisuudesta tarttui myös sisimpääni hennon kevyellä kosketuksella. Huomasin saavani myös hetken lepoa pakenemalla omasta itsestäni myyjän rooliin. Sain voimaa tuttujen asiakkaiden kohtaamisista ja tiesin melko nopeasti tehneeni oikean ratkaisun palatessani nopeasti töihin.

Infopisteessä kanssani työskenneelle työkaverilleni en kyennyt kertomaan tapahtuneesta. Pelkäsin purskahtavani itkuun, enkä halunnut kaivaa verta nenästäni. Olin parin edellisen päivän aikana jauhanut raiskaustapausta ihan tarpeeksi ja täksi illaksi halusin laittaa kaiken lukittuun rasiaan, jonka avain oli vain minulla. Eniten pelkäsin hillittömän rajua itkukohtausta, loputonta kyynelmeren tulvaa, täydellistä luhistumista. Miten olisin selittänyt sen asiakkaille? Toinen peloistani liittyi sisälläni muurattuna olevaan tunnemöykkyyn: jos saisin aggressiivisen raivokohtauksen, jota en olisi pystynyt hillitsemään. Jos jokin asia olisi herättänyt alitajuntani Ruususen unestaan ja olisinkin käynyt jonkun kimppuun ajatellen häntä raiskaajaksi. Huolimatta siitä, että raiskaajani oli vangittu. Olin kuin tikittävä aikapommi ja minua pelotti millä tavalla ja milloin traumaattinen kokemukseni alkaisi purkautua.

Ensimmäinen työpäiväni sujui niin hyvin kuin mahdollista olosuhteisiin nähden. Olin säikky, mutten joutunut paniikkiin. Olin saanut elämänlangastani kiinni ja uskaltanut palata rikospaikalle. Olin pitkän taipaleeni alkupäässä horjuvin askelin kävelemässä kohti kadotettua sisintäni. Edessäni oli elämäni suurin henkinen haaste koota itseni sirpale sirpaleelta isosta säröille menneestä lasienkelistä, jota mikään pikaliima ei pystynyt pitämään kasassa. Eheytymiseni piti lähteä sisältäpäin. Minulla oli vahva tunne selviämisestäni. Tiesin sen sydämessäni.