Marlenelle

Sanat eivät riitä kertomaan miten upea nainen olet, Marlene <3 Jaksoit nousta pimeyden syövereistä loistamaan valoa kohtalotovereillesi. Uskaltaen vihdoin särkeä manipuloinnin maalaaman lapsuutesi ikkunan. Heräten "painajaisunesta", jota monen on vaikea edes kuvitella. Niin kuin totesitkin jossain haastattelussa, tätä tapahtuu koko ajan jossakin päin maailmaa. Myös Suomessa.

Syytteessä on 51-vuotias mies, Marlenen isä, jota syytetään tyttäreensä kohdistuneesta törkeästä seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Hyväksikäyttö alkoi tyttären ollessa yhdeksän vanha. Tyttärelle on tehty useita abortteja ja hän on myös synnyttänyt lapsen. 

Marlene halusi julkisen oikeuskäsittelyn, koska asia ei koske vain häntä. Hän haluaa, että uhreiksi joutuneet hakisivat apua ajoissa eikä halua hyssytellä vaikeita asioita. Marlene teki varmasti vaikean mutta rohkean ja oikean päätöksen tuodessaan julkisuuteen kokemansa insestin, jonka  järkyttävyydellä ei ole rajoja. Tärkein viesti julkisuudella lienee meille aikuisille on kysymys, miksei kukaan reagoinut abortteihin ja nähnyt Marlenen hätää? Vaikka isä onkin ollut lähes koko ajan läsnä lääkärikäynneillä ja taitava puhumaan, niin onko se todellakin voinut sokaista henkilöt olemaan välittämättä? Jos kyseessä olisi ollutkin "pelkkä" vahinko, niin pitäisihän hoitohenkilökunnan silti huolehtia 11-vuotiaan tytön jaksamisesta. Abortti ei ole helppo aikuisellekaan, niin miten sitten lapselle? Kiltit ja arat lapset ovat taitavia kätkemään tuskansa mutta aikuisella on vastuu huomioida asioita, kiireessäkin. Vai olemmeko jo liian kaukonäköisiä: netti ja televisio tuovat koko maailman eteemme ja suremme muiden maiden tapahtumia mutta ummistamme silmämme siltä, miten lähimmäisemme voi. 

Marlenelle toivon paljon voimaa ja vahvuutta käsitellä tapahtunutta ja uskoa parempaan tulevaisuuteen <3 Uskon vahvasti, että tulet toipumaan ja eheytymään. Kiitos, että uskalsit antaa kasvot järkyttävälle insestille ja tuoda sosiaalitoimen ongelmia esiin. Toivottavasti tämä avaa meidän kaikkien silmiä huomioimaan lähimmäistemme pahoinvointia ja ymmärtämään, ettei mikään ole liian järkyttävää ollakseen totta. Kaikenlainen raakuus on mahdollista ihmismielelle. Syytetylle toivon syyttäjän ajamaa tuomiota ja mielenkiintoista vankila-aikaa.

Vuosipäivä

Tänään tulee kuluneeksi kuusi vuotta elämäni kamalimmista hetkistä, raiskauksestani. Tapauksesta, joka oli elämäni käännekohta ja muutti koko paletin. Tummanpuhuvista sävyistä luopuessani olen oppinut huomioimaan ympäröivän luonnon uskomattoman energisoivat ja samalla rauhoittavat värisävyt. Synkissä pilvissä oli kultareunukset, jotka huomioin vasta myöhemmin.

Matkani kohti eheytymistä on ollut huikea. Olen välttänyt suonsilmät vaikka lähellä uppoamista kävinkin. Sain parhaat mahdolliset matkakumppanit, jotka tönäisivät tarvittaessa takaisin tielle. Harhailin, mutta löysin oikean reitin. Karttana minulla oli vahva tahto selviytymiseen ja uteliaisuus katsomaan edessä olevia tienhaaroja. Viittoja niissä ei ollut, valitsin sydämelläni. Sumussa tarpoessani luotin näkymättömään ohjaukseen. Luotin elämään. Luotin toipumiseeni.

Kaikkein synkimpinä hetkinä annoin tuskan tulla, annoin sydämeni huutaa. Tuska oli niin suurta, että keskitin vähäiset voimani selviämään hetken kerrallaan. Ajattelin, ettei tuskakaan kestä ikuisesti. Suru on surtava silloin kun on sen aika. Surulle pitää antaa aikaa ja se on huomioitava. Monesti manasin, eivätkö kyyneleet lopu koskaan. Keskityin tuskan kohtaamiseen vain olemalla tekemättä mitään ja ajattelemalla. Oli elettävä säästöliekillä.

Tänään olen nainen, joka elää oman näköistä elämäänsä ja rakastaa elämäänsä. Olen onnellinen. Nyt tiedän, kuka olen ja mitä haluan, enkä välitä, mitä muut ajattelevat ratkaisuistani. Olen oppinut olemaan terveellä tavalla itsekäs ja pitämään huolen omista rajoistani. Vierelleni olen saanut rakastamani miehen, joka osaa tukea minua. Luonto on meille tärkeä yhdistävä tekijä. Elän jännittävää aikaa, viikolla 45 selviää, pääsenkö opiskelemaan haluamaani alaa. Se on suuri unelmani. Haluan työhön, jossa voin toteuttaa omaa arvomaailmaani ja käyttää kaikkia vahvuuksia ja taitoja, joita olen oppinut. Haluaisin saada surulliset silmät hymyilemään, enkä nyt puhu itsestäni. Tiedän myös, että opiskelijaelämä on ajoittain rankkaa, mutta paljon rankempaa on olla kuuntelematta sydäntään.

Lopuksi haluaisin rutistaa isänsä järkyttävien raiskausten kohteeksi joutunutta tytärtä. Juttua käsiteltäneen ensi keskiviikkona Oulun käräjäoikeudessa ja tytär haluaa avoimen käsittelyn. Jos satut lukemaan tämän, niin hurjasti voimia ensi viikkoon ja iso voimahali <3 Syytteessä olevat teot ovat niin järkyttäviä, että oksettaa. On todella tärkeää, että nämä vaietut lasten ja nuorten törkeät seksuaalirikokset tuodaan päivän valoon. Tutkittavaa löytynee myös siitä, miksei kukaan aikuinen reagoinut abortteihin?

Terapia osa 1

Oikeudenkäynnin jälkeisenä päivänä minulla oli onnekseni vapaapäivä. Jännitin miten asiakkaat suhtautuisivat minuun julkituloni jälkeen. Sain siis lepopäivän sillä saralla. Mutta vaikka minulla ei ollutkaan työpäivää, jouduin silti työskentelemään itseni kanssa - terapiassa. Olin tähän mennessä tavannut terapeuttiani muutamia kertoja, mutta vasta nyt oli tullut aika aloittaa varsinainen traumaterapia. Ensimmäiset käyntini terapiassa olivat ns. tutustumiskäyntejä, jolloin terapeutti tutustui persoonaani ja laati hoitosuunnitelmaa. Suunnitelmassa ei voida huomioida terapian kestoa eikä lopputulosta, sillä vain aika näyttää lopputuloksen. 

Terapeutti antaa työkalut ja välineet asian käsittelylle ja toimii suunnannäyttäjänä. Tärkeää terapiassa on huomata se, että asiakkaalla itsellään on vastuu omasta paranemisestaan. Ihmiskemia on tärkein työväline, terapeutin on tunnuttava niin läheiseltä ihmiseltä, että hänelle pystyy kertomaan noloimmatkin ajatuksensa (ei sentään ihan kaikkia) ja luonteensa lapsellisuudet. Ilman avoimuutta terapia ei voi toimia. On tärkeää olla oma itsensä ilman rooliviittaa. Luottamus on terapiasuhteen kulmakivi, asiakkaan täytyy tuntea olonsa turvalliseksi avautuakseen. Itselleni koin tärkeäksi myös terapeuttini samanlaisen huumorintajun, huumori oli minulle tärkeä oljenkorsi selviytymisessäni. Halusin ilon asuvan sisälläni kaiken karmeuden keskelläkin. Terapeuttini seurassa olin avoin ja vapautunut, paljaimmillani kuin lehdetön puu. Minun oli helppo ymmärtää hänen ajatuksiaan ja neuvojaan, ne olivat kuin minulle räätälöity. Koin vahvaa yhteenkuuluvuuden tunnetta ja jopa samankaltaisuutta. Ajatusmaailmamme olivat minusta niin lähellä toisiaan. Meillä tuntui olevan näkymätön henkinen yhteys toisiimme.

On tärkeää huomata, ettei terapeuttikaan omaa supervoimia eikä taikasauvaa auttaakseen asiakkaansa yksin ylös ahdingosta. Asiakkaan pitää auttaa myös itse itseään ja osata ottaa apu vastaan. Terapiasta ei ole hyötyä jos asiakas ei kuuntele terapeutin ohjeita ja ole täysillä mukana toipumisessaan. Terapia on turha osoite silloin kun asiakas ajattelee kaiken olevan hetkessä, korkeintaan muutamassa kuukaudessa ohi ja kuvittelee ettei hänen itsensä tarvitse laittaa tikkua ristiin. Terapia on usein pitkäkestoista ja saattaa kestää jopa vuosia. Ja kyllä: on raskasta kurkistaa ja tutkia omia luurankojaan. Terapiassa ei voida suppeasti käsitellä pelkästään tapahtunutta vaan siellä on pakko kaivaa menneisyyttä esiin. Nekin asiat, jotka haluaisi unohtaa. Ei ole helppoa uskaltautua oman mukavuusalueensa ulkopuolelle. Vasta silloin elämä voi näyttäytyä ihmiselle kaikkein täydellisimpänä, kun tutkii omia polkujaan ja oppii tuntemaan itseään.
 

Raiskaaja on sadisti

Olen aina lukenut uteliaana rikosuutisia. Olisi kiehtovaa saada selvyyttä tekijöiden aivoituksiin. Toisaalta, en ehkä haluaisi sittenkään tietää, miten kylmäverisesti psykopaatti toimii, ilman empatian häivähdystäkään. Kykenee valehtelemaan niin hyvin jopa itselleen, että kehon muistiin tallentuu kuviteltu, valheellinen totuus. Kykenee kaksoiselämään, jonka juonen käänteitä parhaimmatkaan käsikirjoittajat eivät osaa kuvitella. Monen monta kertaa olen miettinyt, mikä saa raiskaamaan. Maallikkona useimpien murhaajienkin motiivit tuntuvat selkeämmiltä. Mutta raiskaus?

Raiskaaja on sadisti, joka saa polttoaineensa uhrinsa pelokkaista silmistä. Raiskaaja nauttii saadessaan uhrinsa kärsimään. Raiskaaja on tyhmä pelkuri, joka ei osaa käsitellä omia tunnelukkojaan. Uskon vahvasti, että maailman ongelmista suurin osa poistuisi ilman seksuaalista turhautuneisuutta. Mutta ihminen on tyhmä. Ihminen keksii kaikenlaisia "siveellisyyssääntöjä" uskonnon varjolla. Suomessakin homoseksuaalisuus on pitkälle viime vuosiin asti ollut suuri tabu. Tunnen monia pareja, jotka ovat jopa onnellisempia kuin monet heterot. Itse ajattelen, että kahden aikuisen ihmisen tasavertaisessa suhteessa kaikki on ok, mikä ei satuta toista. En todellakaan ymmärrä, mikä homoudesta tekee niin pelottavaa.

Liian usein rikoksissa "yliymmärretään" tekijän aikaisempia traumaattisia kokemuksia. Vastuuta sysätään yhteiskunnan harteille, vaikka vastuu teosta on ainoastaan tekijän. On toki tärkeää profiloida jokainen tapaus erikseen, koska silloin saadaan ennaltaehkäisevää tietoa mm. perhesurmaajista. Raiskaajien profilointi lienee vaikeaa, koska raiskaajien joukko on niin kirjavaa. Jokainen yhteiskuntaluokka on edustettuna. Raiskaajan vastuuta yritetään siirtää uhrin pukeutumiseen ja juomiseen. Toki vahva humalatila on riski joutua mihin tahansa onnettomuuteen tai rikoksen kohteeksi. MUTTA VÄITÄN: kukaan normaali ihminen ei saa kiksejä sammuneen raiskaamisesta. Kukaan normaali ihminen ei kiihotu kumppanista, jonka sydän itkee paniikkikohtauksen partaalla. En usko myöskään pukeutumismyyttiin. Tietenkin on yksittäistapauksia ja joissakin kulttuureissa seksikkäästi pukeutunut nainen on vapaata riistaa. Olisi kiinnostavaa tietää, kuinka moni raiskaaja on oikeasti raiskannut pukeutumisen perusteella. 

Raiskaaja on empatiakyvytön luuseri, joka kokee olevansa oikeutettu raiskaamaan. Tunteekohan raiskaaja koskaan tehneensä väärin ja katuuko hän koskaan tekoaan? Tajuaako hän koskaan miten julmasti on pilannut uhrinsa elämän? Osa ei varmasti edes ymmärrä raiskanneensa. Uskon omankin raiskaajani kuuluvan tähän joukkoon.