Muutos

            Sinun tulee olla se muutos, jonka haluat nähdä maailmassa.    - Gandhi -



Suunnitelmat sulkeutuvat ja muuttavat muotoaan. Harvemmin mikään menee alkuperäisten suunnitelmien mukaan. Ei minullakaan. Pienen hetken ehdin murehtia ja mietin, valitsinko väärän polun palaamalla entisen työni pariin.  Elämä antoi vastauksen nopeammin kuin ikinä olisin arvannutkaan. Kuukausi Ison Omenan cittarissa on takana ja olen onnellinen uusien haasteideni parissa. Oli myös ihana palata asiakaspalvelun pariin. On helppoa työskennellä hyvässä työporukassa. Minulle selvisi melko pian, että tein oikean ratkaisun itseni kannalta.

Haaveilin myös jatkavani seksuaalineuvojaksi. Lähihoitajakoulutukseni oli kuitenkin tiivistetty liian tiukaksi paketiksi ja se vei voimat. En halua jatkaa enää opiskelua. Nyt haluan taas elää normaalia (???) arkea. Lisäksi ikää tulee koko ajan lisää ja haluan mahdollisimman pian päästä työskentelemään raiskattujen parissa. Eräs minulle tärkeä henkilö sitten ratkaisi asian ehdottomalla, että haen vapaaehtoiseksi, joka toimii tukihenkilönä. Itse en ollut edes tajunnut kyseistä vaihtoehtoa. Aina kannattaa avata suunsa ja kertoa haaveistaan. Lähihoitajakoulutuskaan ei mennyt hukkaan, koska opin tietämään vahvuuteni ja kehitystarpeeni. Siispä tuumasta toimeen, haen syksyllä järjestettävään vapaaehtoiskoulutukseen. En voi kertoa siitä enempää, mutta se olisi niin  mun juttuni!

Tänään minulta kysyttiin, mikä minua vetää raiskattujen pariin tekemään työtä heidän kanssaan. Jäin miettimään kysymystä, koska en osannut vastata tyhjentävästi. Toivoisin pystyväni kannustamaan raiskattua tekemään rikosilmoituksen ja olisin tukena esim. oikeudenkäynnissä. Ohjaisin terapiaan ja etsisin tietoa eri terapiamuodoista yhdessä asiakkaan kanssa ja valitsisimme sen yhdessä. Haluaisin tuoda myös iloa raiskatun elämään. Tuskin puhuisin omasta kokemuksestani mitään, koska meillä jokaisella on omat yksilölliset selviytymiskeinomme. Minun selviytymiskeinoni eivät sovi kaikille. Ainut, mikä on kaikille yhteistä, on asian käsittelemisen tärkeys. Hautaamalla tapahtuneen syvälle sisimpäänsä panssaroi itsensä kovaan ulkokuoreen. Jonain päivänä pahin vihollinen - käsittelemätön tuska- hyökkääkin ihmisen sisuksista tulivuoren kuuman laavan tavoin tuhoten ihmisen ja ehkäpä myös hänen lähipiirinsä.

Syy, miksi pidän asiaa esillä, on yhä se, että toivoisin voivani vaikuttaa raiskausoikeudenkäynteihin ja raiskatuille luomaan toivoa elämän pimeimpiin tapahtumiin. Käsittääkseni käräjäoikeuden tuomareiden lakiopintoihin ei sisälly koulutusta psykologiasta tai esimerkiksi trauman vaikutuksesta raiskattuun. Haluaisin tuoda esiin sen, että raiskauksen tapahduttua uhri voi olla erittäin normaali, ikäänkuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Omasta kokemuksestani voin kertoa sen, ettei raiskausiltana kukaan olisi edes voinut arvata, mitä minulle oli tapahtunut. Lähdin bilettämään. Halusin sulkea tapahtuneen pois elämästäni.

Perääntyminen

Valmistuin mielenterveys- ja päihdepuolen lähihoitajaksi kesäkuussa. 1,5 vuoden opintoni sisälsivät viisi harjoittelujaksoa mm. vanhusten palvelutalossa, päiväkodissa, mielenterveyskuntoutujien asumisyksikössä, asunto ensin -periaatteella toimivassa nuorten asumisyksikössä sekä kolmannen sektorin matalan kynnyksen asukastalossa.

Kuten ounastelinkin, väkivallan pelkoni heräsi. Sitä ruokkivat muutama yksiköissä tapahtunut välikohtaus sekä raskaimmin miesystäväni yllättäen kohtaama pahoinpitelytilanne, jossa hänen kimppuunsa hyökkäsi sekakäyttäjä. Miesystäväni oli kuvaamassa kettuja ja tämä mies yllätti hänet. Onneksi Mikko on rauhallinen eikä provosoinut tilannetta. Koomista oli, että tämä mies luuli Mikkoa rikolliseksi ja soitti Mikolta anastamallaan puhelimella poliisit. 

Hävettävintä on myöntää, etten koskaan todennäköisesti tule toimimaan lähihoitajan työssä. Toisaalta lähdin lähihoitajakoulutukseen, koska se oli vaatimuksena seksuaalineuvojakoulutuksessa. Seksuaalineuvojaksi halusin tähdätä, koska haluaisin työskennellä  raiskattujen kanssa. Näillä näkymin tulen toteuttamaan haavettani vapaaehtoistyössä. 

Koulutukseni ei mennyt hukkaan vaan olen päässyt seuraamaan lähietäisyydeltä syrjäytymisen erilaisia kuvioita ja harjoitteluissani olen päässyt tutustumaan mielenkiintoisiin  ihmisiin. Mikään ei koskaan ole mustavalkoista, vaikka siltä usein näyttääkin. 

Suurimman taisteluni olen käynyt itseni kanssa. Viime kevät oli rankka. Vaikeinta on kuitenkin tunnustaa itselleen, ettei itsestään ole lähihoitajan työhön. En halua enkä pysty tekemään työtä, jossa en voi olla oma itseni. En koskaan halua tehdä työtäni puolikkaalla sydämellä.  Peräännyn, koska se on väärin asiakkaitani kohtaan. Ja minä todellakin kunnioitan heitä. On vaan pakko todeta, ettei minun toimintatapani tai ajatukseni sovellu järjestelmään. Tulen toteuttamaan sitä muulla tavalla. 

Tammikuussa minun oli tehtävä ratkaisuja ja palasin nyt heinäkuussa Ison Omenan cittariin uusien haasteiden parissa. Nyt tuntuu hyvältä, vaikka kaikkea en hallitsekkaan. Olen vihdoinkin kotona.