On kaksi tapaa tulla ulos kuorestaan: särkeä kuori tai itsensä. - Jarmo Somppi -
Olen usein miettinyt, miksen tuntenut häpeää jouduttuani raiskatuksi. Käsittelimme aihetta myös terapiassa. En osaa vieläkään viiden vuoden jälkeen antaa tyhjentävää vastausta. Tärkein huomio kohdistuu asenteeseeni elämästä. Elämässä tapahtuu kauheita asioita, niin kuin myös hyviäkin. En voinut vaikuttaa siihen, että jouduin raiskatuksi. Mutta pystyin vaikuttamaan siihen, millaista elämää sen jälkeen tulisin elämään. En pohtinut paljoakaan sitä, miksi juuri minulle tapahtui näin. Se olisi ollut ajan haaskaamista. Minulla oli paljon tärkeämpää pohdittavaa: miten voisin auttaa itseäni toipumaan. Raiskausta suurempi käännekohta elämässäni oli se, että jäin henkiin. Olin saanut kolmannen mahdollisuuteni jatkaa elämää. Ensimmäinen elämäni meinasi päättyä jo vauvana ja sain hätäkasteen.
Minun ei ollut vaikea puhua aroistakaan asioista poliiseille ja lääkäreille. Arvostin heidän ammattitaitoaan. Olisin tehnyt hallaa itselleni vaikenemalla. Joskus minusta tuntuu, ettei oikein ymmärretä, että kaikissa ammateissa univormun alla on tunteva ihminen. Myös presidentin :) Ei varmasti ole kovin helppoa poliiseille tai lääkäreillekään kohdata raiskattua. Tunteet on toki "jäädytettävä", että pystyy toimimaan. Ihan niin kuin ensihoitajatkin onnettomuuspaikoilla. Olin myöskin tarpeeksi itsekäs ottamaan apua vastaan. Niin monet häpeävät pyytää apua. Turhaan. On toki tilanteita, ettei ole saanut apua. Siitä huolimatta uskon monen itsemurhan tai muun vastaavan tragedian jäävän tekemättä, jos avun tarvitsija vain uskaltaisi puhua. Ne ovat tekoja, joiden tekemistä harkitaan pidempään.
Rajoitamme elämäämme valtavasti pohtimalla, mitä mieltä muut ovat meistä. Uskon monen raiskatun ajattelevan, ettei kukaan voi ymmärtää häntä. Kylmä totuus on, ettei kukaan voi täysin ymmärtää toista ihmistä. Minäkään en voi tietää, miltä tuntuu toisesta raiskatusta. Voin tietää vain sen miltä minusta itsestäni tuntui kun minut raiskattiin. Tulkitsemme asioita omien näkemystemme mukaan ja niinpä näkemyksiä on yhtä monta kuin meitä ihmisiäkin. Reagoimme eri tavalla. Voimme toki asettua toisen asemaan ja toisen raiskatun on helpompi kuvitella tilanteen kauheus koettuaan itse raiskauksen. Itse esimerkiksi koin, että jotkut miehet osasivat jopa asettua paremmin asemaani kuin jotkut naiset. Raiskattu voi odottaa saavansa kaikenlaista kohtelua niin kuin elämässä yleensäkin missä asiassa tahansa. Haluaisin kuitenkin muistuttaa, että useimmat ihmiset ymmärtävät miten kamala asia raiskaus on. Aina on olemassa niitä, jotka eivät ymmärrä. Se on heidän häpeänsä. Itse asiakaspalvelussa työskennelleenä olen joutunut kohtaamaan monenlaisia tilanteita. Tiedän, että on olemassa ilkeitäkin ihmisiä, joiden tarkoituksena on vain halventaa ja mitätöidä sinut. Silloin itku ei ole ollut kaukana. Onneksi ne tilanteet ovat harvassa. Nykyisin ajattelen sellaisten ihmisten olevan sairaita ja mietin miten vaikeaa heidän on elää luonteensa kanssa. Kohtelen ihmisiä niin kuin haluaisin itseäni kohdeltavan. Jollei se riitä, se on heidän ongelmansa.
En keksi yhtäkään syytä - vielä viiden vuoden jälkeenkään - MIKSI minun olisi pitänyt hävetä? Ja MITÄ minun olisi raiskaustilanteessa pitänyt hävetä?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti