16. marraskuuta 2010 poliisi järjesti työpaikkani pukuhuoneessa rekonstruktion eli raiskaustilanne lavastettiin uudelleen mahdollisimman tarkasti niin kuin se oli mennyt itse raiskaustilanteessa. Halusin itse tehdä oman ns. "roolini" vaikka poliisi olikin varannut henkilöitä tekemään kaiken ja itse olisin vain näyttänyt miten kaikki oli tapahtunut, kääntänyt henkilöitä oikeisiin asentoihin ja kertonut suullisesti tapahtumien kulun. Tapahtumat valokuvattiin esitutkintaa varten.
Halusin uskaltaa sukeltaa tuskani mereen, halusin muistaa tarkalleen, miltä epätoivoisuus tuntui, ajatuksissani ja kehoni tunnelukoissa. Halusin kokea uudelleen, miten kuolemanpelko teki läsnä olevan hetken eläväksi, miten jokainen soluni oli täynnä elämää. Muistaa, miten massiivisen raivoisa aggressiivisuuden aalto pyyhkäisi kiltteyden alleen. Ymmärtää rakastaa ja arvostaa itseään, tapahtuipa mitä tahansa. Halusin päästä jatkamaan elämääni. Sitä ennen minun oli uskallettava astua sisään portista, joka vei minut kolisuttamaan luurankojani, pelkojani, tunteitani, ahdistuksiani. Jännempi kuin mikään seikkailurata... Puhdistavan vapauttavaa, suosittelen.
Toivoin traumani ja tunnelukkojeni avautuvan. Koin oloni kuitenkin niin turvalliseksi poliisien seurassa, etteivät pelkoni ilmoittaneet itsestään. Veitsikin oli vain taidokkaasti kyhätty foliopahviversio. Tilanne ei tuntunut likimainkaan samalta kuin raiskaustilanne, oli jopa hauskaakin. Hyvä niin. Kokemus oli tärkeä sen luoman turvallisuuden tunteen vuoksi. Pukuhuoneessa aiemmin kokemani ahdistava ilmapiiri laantui.
Samainen päivä oli myös ilon päivä: tärkeä todistuskappale eli pitkäteräinen keittiöveitsi löytyi. Poliisi etsi veistä tiedotteilla, joita levitettiin mm. taloyhtiöiden tiloihin raiskaajan pakoreitin läheisyydessä sekä tietysti paikallislehtien välityksellä. Poliisi oli etsinyt veistä tuloksetta. Mediatiedote tuotti tulosta: veitsi oli löydetty ja viety läheiseen päiväkotiin, koska löytäjä arveli veitsen olleen sieltä. Veitsen löytäjä huomasi poliisin etsivän veistä ja veitsi oli vielä tallessa päiväkodissa - kolme viikkoa tapahtuneen jälkeen. Aivan uskomaton tuuri! Olisihan saattanut käydä niin, että veitsi olisikin heitetty roskiin.
Myöhemmin raiskaajalle näytettiin rekonstruktiossa otetut valokuvat. Raiskaaja kommentoi itse näin: "Olen nähnyt unta tästä etukäteen, että minulle näytetään näitä valokuvia. Pelkäsin että näin tulee käymään, että näitä tapahtumia katsotaan valokuvina jälkikäteen. Onneksi tämä nainen jäi henkiin, ja kiitän tästä Jumalaa, että en sitä naista sinne tappanut. En tiedä, enkä ymmärrä, mitä olisi tapahtunut, jos asiat olisivat menneet lopulta toisin, kiitän vain Jumalaa siitä, että nainen on yhä elossa. Haluan pyytää naiselta anteeksi. Muistan naisen vaatineen minua lopettamaan ja hän rukoili, että lopettaisin. En tiedä, miksi kuitenkin jatkoin."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti