Kohti opiskelijaelämää

Elämä on jatkuvaa muutosta. Olemme niin takertuneita omiin arkirutiineihimme, ettemme aina huomaa jokaisen päivämme erilaisuutta. Päivät tuntuvat toistavan samaa kaavaa ja harvoin havahdumme heräämään horroksestamme. Mietimme niin kuumeisesti mennyttä ja tulevaa, että unohdamme nykyhetken. Tietoisen läsnäolon. Aika karkaa käsistämme. Juoksemme ympyrää omassa kuplassamme. Stressaamme, pysyvätkö elämän langat käsissämme. Moni elää jonkun muun suunnittelemaa elämää. Saatamme elää elämäämme jonkun muun ihmisen kautta. Jotkut puolestaan elävät meidän kustannuksellamme. Naamioidumme, jottemme paljastuisi omina itsenämme. Miten usein pelko on pukeutunutkaan vihan naamioon. Nauramme jäniksille, jotka työntävät päänsä pensaaseen huomaamatta omia käyttäytymismallejamme. Taistelemme elämän virtaa vastaan ymmärtämättä miten kuluttavaa se on. 

Raiskaus kuolemanpelkoineen pysäytti oman elämäni kuin seinään. Hajosin moniksi kappaleiksi niinkuin legopalikat. Otti aikansa koota itsensä, löytää itsensä pala palalta. Mikä parasta, naamioni hukkuivat matkan varrelle. En tarvinnut niitä enää, löysin itsestäni paljon kiinnostavimpia puolia. Opin arvostamaan epätäydellistä minuuttani. Kaatumisten jälkeen opin seisomaan omilla jaloillani. Välillä konttasin nousten aina pystyyn. Opin arvostamaan jopa ujouttani jota ennen olin hävennyt. Opin ettei minun tarvinnut olla kukaan muu kuin oma itseni. Välillä olen tyhmä, välillä viisas. Onneksi osaan nauraa itselleni. Ainakaan minulla ei ole tylsää itseni kanssa. En haluaisikaan olla kukaan muu kuin itseni vaikka välillä se onkin haastavaa. 

Ilman vaikeita kokemuksiani en olisi uskaltanut lähteä opiskelemaan uutta ammattia (lähihoitaja) enkä olisi uskaltanut lähteä toteuttamaan unelmaani. Aika on kypsä. Elän elämäni parasta aikaa ja parisuhteeni on tärkeä peruspilarini. Mikon tuki on tärkeää. Elämä on opettanut minua luottamaan itseeni. Luotan elämän kantavan. Olen oppinut kuuntelemaan sisintäni. Elämäni on seesteisen rauhallista, on helppo hengittää. En koe olevani liian vanha opiskelemaan. Päinvastoin, olen tarpeeksi utelias ja nälkäinen oppimaan uusia taitoja. Elämänkokemus auttaa suhteuttamaan asioita, olen tarpeeksi vahva kohtaamaan raadollisiakin kohtaloita. Oma kokemukseni autettavana olosta sai tiedostamaan, ettei auttaja saa vajota autettavan tunnetilaan. Silloin auttaja itse uupuu eikä pysty toimimaan työssään. Auttaja ei voi päättää miten autettavan tulisi elää elämäänsä (vihaan nipottamista ja silloin onnistuu paremminkin yllyttämään toista pysymään tavoissaan). Tärkeintä on kuunnella ja olla tukena ja kertoa vaihtoehdoista, opastaa. Haluan omalla läsnäolollani tuoda valoa ja turvallisuuden tunnetta tulevaisuudessa kohtaamieni ihmisten elämään. Iloa ja naurua unohtamatta. Haluan tartuttaa toivon kipinöitä. 

Vuoden loppuun asti olen vielä asiakaspalvelussa. Tammikuussa alkaa köyhä opiskelijaelämä. Ei haittaisi vaikka herkut jäisi ostamatta :) Edessä on paljon työtä varsinkin kielten kanssa, mutta minua ei pelota. Sydämessäni on rauha. Se sai tahtonsa läpi :) On helppo hymyillä.

 

Terapia osa 2

Ei ole helppoa hyväksyä omia huonoja puoliaan. Mutta vain tuntemalla itseään pystyy elämästäkin nauttimaan täysillä, muulloin se jää vaillinaiseksi. Vasta kun tunnet itsesi, tiedät mitä elämältä haluat. Terapian tärkein tehtävä on saada asiakas ymmärtämään omia käytösmallejaan ja omaa luonnettaan, jotta tämä voisi kohdata tuskansa silmästä silmään, pakenematta. Terapia antaa keinoja ratkaista menneitä ja eteen tuleviakin ongelmia ja vaikeita tilanteita. Parhaimmillaan se opettaa asiakasta ratkaisemaan ongelmiaan itse.

Tärkein syy terapiaan menemiselleni oli se, että saisin purkaa tunteitani turvallisessa ympäristössä, ammattilaisen seurassa. Vaikka olenkin avoin ja sosiaalinen yksilö, ja minulla oli läheisiä ystäviä, joille pystyin kertomaan tapahtuneesta, en voinut kuitenkaan purkaa vihaani heidän seurassaan. En uskaltanut tehdä sitä myöskään yksin kotona koska se olisi voinut riistäytyä käsistä. Tärkein pointti terapiassa on se, että terapeutti osaa rajunkin tunteenpurkauksen jälkeen saattaa asiakkaansa takaisin turvalliseen ja rauhoittavaan olotilaan. Terapiassa pystyy ottamaan käsittelyyn tunnelukkoja ja sulkemaan ne käsittelyn jälkeen takaisin paikoilleen sielun syövereihin kunnes seuraavalla kerralla ne voisi taas kaivaa esiin. Tämän vuoksi terapeutin ja asiakkaan suhteen on oltava erittäin läheinen. Terapeutilla on suuri vastuu harteillaan tunteidenpurkausten turvallisessa käsittelyssä ja siksi hänen on tunnettava asiakkaansa tunnemaailmoja mahdollisimman hyvin. Terapia on molemminpuolista yhteistyötä, kuin yhteinen yritys, johon molemmat osapuolet antavat oman panoksensa.

Oikeudenkäynnin jälkeisenä päivänä kokeilimme ensimmäistä kertaa, miten silmänliiketerapia (EMDR) vaikuttaisi minuun. Terapiamuotoja on runsaasti erilaisia ja vain kokeilemalla voi löytää itselleen niistä parhaimmin sopivan. Tottakai minua pelotti, jos EMDR ei tehoaisikaan minuun. Ymmärsin kehon ja mielen olevan yhteydessä toisiinsa. Olin jo tapahtumailtana tehnyt havaintoja kehoni reagoinnista ja huomannut kadottaneeni yhteyden kehooni, se oli aivan turta. Raiskaus oli keholle ja mielelle suuri sokki. Jopa pelkkä käveleminen oli erilaista kuin ennen, aluksi se oli raskasta ja minun oli pakotettava itseni raahautumaan eteenpäin. Voimani olivat vähissä. Kehoni jokainen solu oli jännittyneessä tilassa. Kärsin traumaperäisestä stressihäiriöstä (PTSD), traumasta johtuvista psyykkisistä ja somaattisista jälkireaktioista. Itselläni ne ilmenivät jatkuvana ylivireisyytenä, kävin koko ajan ns. ylikierroksilla, olin koko ajan hermostunut ja levoton. Pitkäkestoisena olotila on ihmiselle erittäin rankkaa. Se kuluttaa voimavarat loppuun. Töissä keskittyminen oli vaikeaa ja huomasin asiakaspalvelutilanteissa ärtymiskynnykseni madaltuneen etenkin jos jokin asia hoitui liian hitaasti. Pystyin kuitenkin hillitsemään itseni. Psyykelleni teki hyvää joutua pinnistelemään ja kiinnittämään huomiota muuhunkin kuin tapahtuneeseen.

Terapeuttini pyysi minua valitsemaan raiskausillasta tilanteen, joka oli mielestäni pelottavin ja kamalin. Valitsin sitomishetken, koska silloin tunsin olevani lopullisesti ahdingossa ja pelkotilani elämäni jatkuvuudesta oli suurimmillaan. Terapeuttini heilutti kynää silmieni edessä ja tehtäväni oli tuijottaa sitä. Olimme sopineet turvaohjeet, jos minusta alkaisi tuntua liian ahdistavalta. Tuijottaessani kynää, aloin ensin nauraa ja vain hetkeä myöhemmin itkin. Tunnelukkoni alkoivat purkautua. Kehoni sisäiset energiavirrat lähtivät liikkeelle. Se oli hyvä ja lämmin tunne, ikään kuin veri olisi kiertänyt koko kehossani aina varpaisiin asti. Kehoni heräsi henkiin, se oli uskomaton tunne. Silmänliiketerapia oli minun juttuni.


 

Alan vaihto

          Kaikista unelmistamme voi tulla totta, jos meillä vain on rohkeutta      
         tavoitella niitä.
                                      - Walt Disney -

Enpä olisi uskonut raiskausiltanani miten täyteläisen mielenkiintoista elämäni olisi kuuden vuoden kuluttua. Ahdistukseni muuttui itseluottamukseksi, pelkoni muuttuivat rohkeudeksi. Jouduin kohtaamaan itseni ja kasvamaan ihmisenä. Myrskyn jälkeen tyyntyi. Kuolemanpelko opetti minulle läsnäoloa ja auttoi huomaamaan elämän lyhyyden. Kohtasin ihmisiä, jotka opettivat minulle paljon elämästä, saivat minut pohtimaan elämän tarkoitusta. Välillä olin uppotukki, välillä loistoristeilijä. Tunteiden kirjoista kasvoi tasapainoinen aikuinen nainen, jolla on lapsen sydän. 

En koskaan ole menettänyt toivoani, en edes pimeimpinä hetkinäni. Olen uskonut ja uskon yhä edelleen kaikella olevan tarkoituksensa. Kaikkien vaikeuksien jälkeen minusta kuoriutui todellinen itseni. Uskalsin ja uskallan unelmoida. Ei koskaan tiedä kuka kuuntelee, kunhan uskallat lausua toiveesi ääneen. Itse kuuntelen sydämeni ääntä. Se oli vahva luotsini sakeassakin sumussa ja nykyisin se huutaa, jollen tottele. Elämä on ihmeellistä. 

Tammikuussa aloitan lähihoitajaopinnot. Jotkut voisivat sanoa minua hulluksi, kun jätän tutun ja turvallisen toimeentulon. Valitsin alan, joka ei välttämättä ole helpoimmasta päästä. Mutta en ajattele niin. Haluan tehdä arvokasta työtä. Olen ollut asiakaspalvelualalla lähes 25 vuotta. Olen rakastanut työtäni ja välillä tietenkin vihannut. Olen oppinut paljon ja aina olen saanut ympärilleni ihania työkavereita. Ajattelen jokaisen kohtaamani ihmisen opettavan minulle jotakin. Raiskaajani opetti minulle pahuutta ja opin asettamaan itselleni rajat. Opin pitämään puoleni. Pelottavinta oli ymmärtää voivansa itsekkin tappaa nurkkaan ahdistettuna. 

Viime vuoden joulukuussa sain tietää pääseväni Ruoholahden citymarkettiin, jossa aloitin tämän vuoden helmikuussa. Ennen sitä uskalsin pukea unelmani sanoiksi eräälle henkilölle ja hän taas kertoi siitä eteenpäin. Näiden kahden mentorini oppien ja neuvojen avulla uskalsin lähteä toteuttamaan unelmaani. Uskalsin hypätä kohti tuntematonta. Paljon opittavaa, mutta olen ottanut haasteen vastaan. Tervetuloa elämä. Lähden toteuttamaan kutsumustani. Askel kerrallaan <3