Elämä on jatkuvaa muutosta. Olemme niin takertuneita omiin arkirutiineihimme, ettemme aina huomaa jokaisen päivämme erilaisuutta. Päivät tuntuvat toistavan samaa kaavaa ja harvoin havahdumme heräämään horroksestamme. Mietimme niin kuumeisesti mennyttä ja tulevaa, että unohdamme nykyhetken. Tietoisen läsnäolon. Aika karkaa käsistämme. Juoksemme ympyrää omassa kuplassamme. Stressaamme, pysyvätkö elämän langat käsissämme. Moni elää jonkun muun suunnittelemaa elämää. Saatamme elää elämäämme jonkun muun ihmisen kautta. Jotkut puolestaan elävät meidän kustannuksellamme. Naamioidumme, jottemme paljastuisi omina itsenämme. Miten usein pelko on pukeutunutkaan vihan naamioon. Nauramme jäniksille, jotka työntävät päänsä pensaaseen huomaamatta omia käyttäytymismallejamme. Taistelemme elämän virtaa vastaan ymmärtämättä miten kuluttavaa se on.
Raiskaus kuolemanpelkoineen pysäytti oman elämäni kuin seinään. Hajosin moniksi kappaleiksi niinkuin legopalikat. Otti aikansa koota itsensä, löytää itsensä pala palalta. Mikä parasta, naamioni hukkuivat matkan varrelle. En tarvinnut niitä enää, löysin itsestäni paljon kiinnostavimpia puolia. Opin arvostamaan epätäydellistä minuuttani. Kaatumisten jälkeen opin seisomaan omilla jaloillani. Välillä konttasin nousten aina pystyyn. Opin arvostamaan jopa ujouttani jota ennen olin hävennyt. Opin ettei minun tarvinnut olla kukaan muu kuin oma itseni. Välillä olen tyhmä, välillä viisas. Onneksi osaan nauraa itselleni. Ainakaan minulla ei ole tylsää itseni kanssa. En haluaisikaan olla kukaan muu kuin itseni vaikka välillä se onkin haastavaa.
Ilman vaikeita kokemuksiani en olisi uskaltanut lähteä opiskelemaan uutta ammattia (lähihoitaja) enkä olisi uskaltanut lähteä toteuttamaan unelmaani. Aika on kypsä. Elän elämäni parasta aikaa ja parisuhteeni on tärkeä peruspilarini. Mikon tuki on tärkeää. Elämä on opettanut minua luottamaan itseeni. Luotan elämän kantavan. Olen oppinut kuuntelemaan sisintäni. Elämäni on seesteisen rauhallista, on helppo hengittää. En koe olevani liian vanha opiskelemaan. Päinvastoin, olen tarpeeksi utelias ja nälkäinen oppimaan uusia taitoja. Elämänkokemus auttaa suhteuttamaan asioita, olen tarpeeksi vahva kohtaamaan raadollisiakin kohtaloita. Oma kokemukseni autettavana olosta sai tiedostamaan, ettei auttaja saa vajota autettavan tunnetilaan. Silloin auttaja itse uupuu eikä pysty toimimaan työssään. Auttaja ei voi päättää miten autettavan tulisi elää elämäänsä (vihaan nipottamista ja silloin onnistuu paremminkin yllyttämään toista pysymään tavoissaan). Tärkeintä on kuunnella ja olla tukena ja kertoa vaihtoehdoista, opastaa. Haluan omalla läsnäolollani tuoda valoa ja turvallisuuden tunnetta tulevaisuudessa kohtaamieni ihmisten elämään. Iloa ja naurua unohtamatta. Haluan tartuttaa toivon kipinöitä.
Vuoden loppuun asti olen vielä asiakaspalvelussa. Tammikuussa alkaa köyhä opiskelijaelämä. Ei haittaisi vaikka herkut jäisi ostamatta :) Edessä on paljon työtä varsinkin kielten kanssa, mutta minua ei pelota. Sydämessäni on rauha. Se sai tahtonsa läpi :) On helppo hymyillä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti