Ole aina mieluummin ensiluokkainen versio itsestäsi kuin toisen luokan versio jostakusta muusta.— Judy Garland
Eletty elämä oli opettanut positiivisen asenteen merkityksen vaikeuksien käsittelyssä. Olin jo monesti sulkenut ovia takanani hypäten kohti tuntematonta. Olin oppinut pärjäämään yksin tiukoissa tilanteissa, koska oli hetkiä, jolloin olin todella yksin. Ei ollut muita vaihtoehtoja. Olin tehnyt vääriä ratkaisuja ja valintoja. Elämä oli vain mennyt niin. Olin jo monesti joutunut nuolemaan haavojani sieluni yksinäisyydessä. Elämä oli yrittänyt opettaa minua, mutta olin vain katsonut likinäköisenä kokemaani ja toistanut samat virheet uudelleen. Olin kätkenyt itseni haarniskan suojaan ja tuntenut oloni toisinaan tuskaiseksi naamioideni alla. Pelkäsin niin lujaa hylätyksi tulemista, että hylkäsin itse itseni.
Elämä opettaa kunnes opit. Viikatteen heiluttelu sai vereni virtaamaan ohuimmissakin hiussuonissa. Ymmärsin elämän ainutlaatuisuuden perusteellisesti vasta kohdatessani elämän rajallisuuden. Olen onnekas, että sain elämän jatkoajan. Toki kaiken jälkeen muutama vuosi meni kuin viimeistä päivää eläen ja käytin alkoholia runsaasti. En kadu kuitenkaan mitään, koska tarvitsin oppivuoteni ja hulluuspuuskani. Rakastin elämääni ja hullaannuin kuin laitumelle päässeet lehmät.
Sitkeys ja sisukkuuteni kasvoivat positiivisuudeksi ja välillä jopa yltiöoptimismiksi. Elämä oli tuonut eteeni hyviä ystäviä, joiden kanssa sain nauttia elämästä ja jakaa myös varjoisat puolet. Ja nauraa! Olin huomannut elämän kauneuden ja tunsin siitä syvää kiitollisuutta.
En koskaan ole menettänyt toivoa, en edes pimeimmillä hetkilläni. Olen valinnut asenteekseni positiivisuuden. Se ei tarkoita ettenkö koskaan koe negatiivisuutta tai tunne vihaa. Negatiivisuus ei kuitenkaan koskaan asetu pysyvästi asumaan sisälleni, se on vain väliaikaista. On ollut hetkiä, jolloin olen kokenut syvää ahdistuneisuutta tai seinät tuntuvat kaatuvan päälle. Olen kuitenkin oppinut luottamaan, että aina niiden jälkeen tulee päivä, jolloin aurinko valaisee sielun. Suru on surtava kun sen aika on. Raiskauksen jälkeen en jäänyt odottamaan, milloin tulisi pimeimmät ja vaikeimmat hetket. Tiedostin niiden mahdollisuuden, mutta annoin jokaisen päivän ilmaantua eteeni sellaisena kuin se tuli. Sain voimaa hyvistä hetkistä jaksaakseni huonoimmat hetket. Tiedostin vuoristorata-jojoilun jatkuvan jonkin aikaa, se oli selviytymistä ja tunteideni käsittelyä ja kuului paranemisprosessiini.
Jotkut ovat matkani varrella ihmetelleet positiivisuuttani ja iloani ja epäilleet niiden aitoutta. Toisinaan yritin itsekin kätkeä iloani pinnan alle. Tuloksetta. Sieltä se aina pursuaa. Positiivisuus ja optimismi ovat vahvasti osa persoonaani ja nykyisin olen siitä ylpeä. Nykyisin uskallan olla hassu ja välillä höpsö oma itseni. Kun rakastaa elämää, se rakkaus heijastuu ympäristöön. Aloitin kesätyön Ison Omenan cittarissa ja olen onnellinen päästessäni taas asiakaspalveluun. Tervetullutta vaihtelua opiskelijaelämään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti