Hätäpuheluiden jälkeen istuin yksin kassatoimistossa. Vapisin kauttaaltaan, kehoni oli herännyt lamaannuksestaan, olin sokissa. Olin siirtynyt helvetistä taivaaseen.
Kokemus oli psyykelleni erittäin rankka, äärilaidasta kuolemanpelosta hyppy toiseen äärilaitaan: olin hengissä. Kehoni tärisi ja leijailin sekavassa tilassa. Kaikki oli kuin unta. Istuin tuolilla ja hoin itselleni olevani turvassa. Mies ei tappanutkaan minua. Järkyttävät kokemukseni yhdistyivät helpottumisen tunnemyrskyyn. Sisälläni jylläsi valtameri korkeine aaltoineen ja vajosin välillä pinnan alle nousten seuraavan aallon myötä taas ylös pinnalle. Jostain alitajunnan syvyyksistä kuului hento kuiskaus: pohjalta voi nousta vain ylöspäin.
Istuessani kassatoimiston turvallisessa hiljaisuudessa seuranani varsin äänekkäät ajatukseni pääkoppani sisäisessä myllerryksessä olin autuaan tietämätön myymälätilojen tapahtumista. Raiskaajani lähdettyä kassatoimistosta hän kohtasi hälytyksen saaneen vartijan. Raiskaaja pääsi karkuun vartijalta eli alitajuntani tekemä analyysi heti tapahtumien alussa miehen ketteryydestä ja juoksunopeudesta piti paikkansa. Onneksi en ollut yrittänyt juosta pakoon. En olisi päässyt, mies olisi saanut minut kiinni.
Poliisipartiot tulivat nopeasti paikalle. Poliisi soitti kassatoimiston puhelimeen ja varmistettuani -varmaan pariinkin otteeseen- ettei raiskaaja olisi enää myymälätiloissa, uskalsin poistua kassatoimistosta. Näin poliisit myymälän edessä olevan metalliverkon takana. Vapisevin jaloin kävelin ja juoksin myymälän läpi täsmälleen samaa reittiä jonka olin aikaisemmin kävellyt raiskaajani kanssa. Katselin pelokkaana ympärilleni peläten raiskaajani hyökkäävän kimppuuni. Pelko oli toki turha koska mieshän ei ollut enää paikalla. Saavuttuani pimeähköön takahuoneeseen jouduin pakokauhun valtaan ja juoksin nopeasti lasiovelle. Paniikissani en saanut sitä auki ja poliisi auttoi oven toiselta puolelta. Alitajuntani eli vielä kauhun hetkiä.
Nähdessäni poliisit olisin halunnut halata heitä kaikkia. Olen aina arvostanut poliisien tekemää tärkeää työtä ja en kyllä ikinä tule unohtamaan turvallisuuden tunnetta jonka poliisien läsnäolo sai aikaan hädän hetkelläni. Alitajuntani otti oman aikalisänsä selviytymiseen enkä muista muuta kuin yhden tapahtuman pukuhuoneesta. Olin aikeissa näyttää poliiseille kohdan jossa ensimmäinen raiskaukseni tapahtui, mutta poliisi kielsi etteivät todisteet tuhoutuisi. Todennäköisesti minua ei pelottanut tai ahdistanut mennä poliisien kanssa pukuhuoneeseen koska en muista hetkestä mitään. Alitajuntani varmasti tajusi olevansa vihdoinkin turvassa. Uuden elämäni ja minuuteni ensi askeleet oli otettu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti