Jasmin - työpaikallaan raiskattu

Elämme yhteiskunnassa jossa rikolliset ovat yliarvostettuja ja osalle rikollisuus on lottovoitto. Vankiloissa saattaa olla parempi palvelutaso kuin esimerkiksi vanhainkodeissa. Vanhuksemme makaavat sidottuina sänkyyn ilman ulkoilumahdollisuuksia.  Hyvinvointivaltio Suomi uhkaa kohta olla pelkkä illuusio. On ymmärrettävää ettei kaikkeen ole varaa ja pitää säästää. Yhteiskunta ei voi maksaa kaikkea elämistämme. Maallikkona en vaan millään pysty ymmärtämään rahojen heittämistä kaivoon. Jos se olisikin toivomuslähde, sitten kyllä. Koska tämä blogini käsittelee raiskaukseen liittyviä aiheita, en kirjoita automaatiometron rahoista tai muista typeristä päätöksistä jotka ovat nielleet kansalaisten verorahoja. Yritän vain niellä kiukkuni. On käsittämätöntä ettei ulkomaalaisia törkeitä rikoksia tehneitä rikollisia karkoiteta Suomesta automaattisesti vankilavuosien jälkeen. Vedotaan ihmisoikeuksiin ja yliymmärretään rikollisen traumaattista taustaa niin paljon että oksettaa. Ja jotkut onn...

Hätäpuheluiden jälkeen istuin yksin kassatoimistossa. Vapisin kauttaaltaan, kehoni oli herännyt lamaannuksestaan, olin sokissa. Olin siirtynyt helvetistä taivaaseen.  Kokemus oli psyykelleni erittäin rankka, äärilaidasta kuolemanpelosta hyppy toiseen äärilaitaan: olin hengissä. Kehoni tärisi ja leijailin sekavassa tilassa. Kaikki oli kuin unta. Istuin tuolilla ja hoin itselleni olevani turvassa. Mies ei tappanutkaan minua. Järkyttävät kokemukseni yhdistyivät helpottumisen tunnemyrskyyn. Sisälläni jylläsi valtameri korkeine aaltoineen ja vajosin välillä pinnan alle nousten seuraavan aallon myötä taas ylös pinnalle. Jostain alitajunnan syvyyksistä kuului hento kuiskaus: pohjalta voi nousta vain ylöspäin. Istuessani kassatoimiston turvallisessa hiljaisuudessa seuranani varsin äänekkäät ajatukseni pääkoppani sisäisessä myllerryksessä olin autuaan tietämätön myymälätilojen tapahtumista. Raiskaajani lähdettyä kassatoimistosta hän kohtasi hälytyksen saaneen vartijan. Raiskaaja pääsi ka...

Kaikesta, mitä meille tapahtuu, voimme tehdä joko onnemme tai onnettomuutemme.  - Benjamin Franklin - Parikymppisenä haaveilin jännityskirjan kirjoittamisesta. Pitää varoa, mitä toivoo. Helmikuussa 2011 terapeuttini tokaisi minulle: "kirjoita kirja". Olin kertonut terapeutilleni halustani vaikuttaa edes jollakin tavalla asioihin. Koska olen tarpeeksi yllytyshullu, aloitin kirjoittamisen. Alitajunnastani kumpusi yllättäviä ideoita ja huomasin, miten paljon opinkaan itsestäni kirjoittamalla raiskaustapauksestani. Huomasin kirjoittamisen vaikuttavan minuun positiivisesti ja rakastuin sanahelinään. Koin voimakkaita tunteita kirjoittaessani pimeimmistä hetkistäni ja huomasin kehoni ja mieleni puhdistuvan. Kirjoitin vihani sanoiksi. Ei tullut jännityskirjaa, tuli blogi. Jos elämä kerran antoi minulle noin rankan kokemuksen ja uskomattoman vahvuuden ja rohkeuden selviytymiseen, mikä oli sen tarkoitus? Heti raiskaukseni jälkeen etsin netistä lähes kaiken mahdollisen raiskauksista...