torstai 10. elokuuta 2017

Back to school


                             
Päätä mitkä ovat korkeimmat arvosi ja päämääräsi. Ole rohkea ja sano hymyillen ja anteeksi pyytämättä ’ei’ muille asioille. Ja kun teet näin, entistä isompi ’kyllä’ hehkuu sisälläsi. — Stephen Covey

Kesääni kuului paluu asiakaspalvelun pariin, tällä kertaa Ison Omenan cittarissa. Olipa mahtavaa löytää jälleen työn ilo ja syttyä vuorovaikutustilanteista. Minulla on asiakaspalveluun viha-rakkaussuhde. Oli pelottavaa huomata, että olin jopa kaivannut entistä työtäni. Opin paljon uusia tapoja tehdä asioita ja tutustuin uusiin ihmisiin innostavan kannustavassa ilmapiirissä. 

Lähihoitajaopintoni jatkuivat tällä viikolla. Ensi maanantaina aloitan työssäoppimisjaksoni matalan kynnyksen kohtaamispaikassa. Kolmannen sektorin toimijat tekevät tärkeää ennaltaehkäisevää työtä yksinäisyyttä ja syrjäytymistä vastaan. Toivon pystyväni kohtaamaan kävijöitä vahvalla läsnäololla ja saavani heidät kokemaan nähdyksi tulemisen tunnetta. Joudun varmasti poistumaan omalta turvalliselta mukavuusalueeltani oppiakseni ja kasvaakseni myös itse. Haluan kehittää taitojani säilyttäen samalla omimman, aidon itseni. 

Syksystäni on siis tulossa mielenkiintoinen. Olen opetellut läsnäoloa myös omassa elämässäni. Eckhart Tollen kirjoista saamieni oivallusten avulla olen edistynyt entistä paremmin hallitsemaan nykyhetkeä. Haluan elää jokaisen päivän hetki kerrallaan, liikoja tulevasta murehtimatta. Riittää, että itselläni on päämäärä, jota tavoittelen. Ensin käyn kouluni loppuun ja tarkoituksenani on jatkaa vielä siitä kohti unelmaani. En halua kuitenkaan kiirehtiä, en halua tämän hetken lipuvan ohi huomaamatta. Taivaltaessani omaa polkuani haluan huomata jokaisen päivän kauneuden ja ihmeellisyyden.

Raiskaus on osa menneisyyttäni, muttei se enää määrittele minuuttani. Olen kokemusteni avulla löytänyt parhaimmat puolet itsestäni. Vaikeuksien kautta olen puhjennut kukkaan ja saanut valtavasti rohkeutta ja uskallusta tehdä ratkaisuja, jotka ovat antaneet elämälleni merkityksellisyyttä. Yksin en seisoisi tässä, tarvitsin ja sain apua muilta ihmisiltä. Heidän huolenpitonsa oli kultaakin kalliimpaa. Toivon jonain päivänä pystyväni antamaan samanlaista tukea ja turvaa -iloa, naurua ja huumoria unohtamatta- sekä tuoda toivon siemeniä raiskatun elämään. Raiskauksesta on mahdollista selviytyä.