Jos luulet olevasi liian pieni vaikuttamaan asioihin,
yritä nukkua suljetussa huoneessa, jossa on moskiitto.
- afrikkalainen sananlasku -
18.01.2011 oli yksi elämäni jännittävimmistä ja ikimuistoisimmista päivistä: raiskausoikeudenkäyntipäiväni Helsingin käräjäoikeudessa. Käräjäoikeuden pihalla vastassa olivat terapeuttini, tutkijapoliisit ja turvallisuuspäällikkömme. Saavuimme oikeuteen yhdessä hyvän ystäväni ja työkaverini Jaanan kanssa. Sain myös tietää paikalla olevan mediaa ja vaikka jännitinkin, olin samalla helpottunut toimittajien kiinnostuksesta asiaan. Olen pohjimmiltani ujo, vaikkei sitä varmaan heti uskoisikaan :)
Turvallisuustarkastuksen jälkeen saavuimme aulaan, jossa tapasin asianajajani Aarno Arvelan. Hän kertasi minulle vielä käytännön asioita ja sen jälkeen halusin vaipua omiin ajatuksiini. Yritin rauhoitella itseäni, minun piti vain hyväksyä tilanne, sillä tämä oli niitä hetkiä, joihin en itse voinut vaikuttaa. Minulla oli kuitenkin vahva luottamus elämän kantavuudesta. Tämä päivä olisi tärkeä käännekohta elämässäni, raiskaajani oli saatu oikeuden eteen vastaamaan teoistaan. Kaiken jännityksen ja levottomuuden alla minulla oli ihmeellisen vahva ja rauhallinenkin olo. Tiesin selviytyväni. Elämä oli kaunista myös raiskauksen jälkeen. Sisäinen hehkuni ei ollut kadonnut mihinkään, se oli vain palanut säästöliekillä. Raiskaajani ei saanut vietyä elämänjanoani ja voimaani. Toki olin tehnyt paljon töitä asenteeni eteen ja työ jatkuisi terapiassa. Pelkäsin raiskaajani näkemistä ja vihani purkautumista.
Hetki tuli ennen kuin ajattelinkaan, raiskaajani tuotiin aulan kautta. Ja ennen kuin tajusinkaan, huomasin tuijottavani raiskaajaa silmiin. Se oli vain ohikiitävä silmänräpäys enkä tietoisesti ehtinyt ajatella mitään. Käänsin vain katseeni automaattisesti nopeasti muualle. Alitajuntani kautta tajusin olevani tuon saastan yläpuolella. Kuulutus kertoi käsittelyn alkavan ja oli aika astua saliin. Olin niin omissa ajatuksissani, että tuskin huomasin ympärillä olevia kameroita. Mennessäni saliin välttelin katsomasta raiskaajaani. Arvela ohjasi minut omalle paikalleni. Istumajärjestys oli suunniteltu niin, ettei asianomistajan eli minun ja vastaajan eli raiskaajan tarvinnut katsella toisiaan. Käräjätuomari antoi kuvaajien hetken kuvata salin edessä kunnes toimittajat asettuivat paikoilleen ja käsittely alkoi. Se, että halusin oikeudenkäyntini julkiseksi tarkoitti siis sitä, että saliin olivat tervetulleita muutkin kuin asianosaiset. Toimittajat kutsuin itse paikalle ja onneksi he ottivat kutsun vastaan :)
Yksityiskohtaisesti en enää kovin hyvin muista istunnon kulkua. Muistaakseni käsittely alkoi sillä, että kihlakunnansyyttäjä Sakari Tiilikainen esitteli aluksi syytteen ja vaati epäillylle 8-10 vuoden vankeustuomiota. Rikosnimikkeinä olivat törkeä raiskaus, törkeän ryöstön yritys, törkeä vapaudenriisto ja lievä petos. Syyttäjä perehtyy rikoksiin esitutkintapöytäkirjojen pohjalta ja toimii yhteistyössä poliisin kanssa esitutkinnan aikana. Oikeusistunnon kannalta syyttäjän rooli on hyvin keskeinen. Syyttäjä toimii itsenäisesti eikä hän ole osa tuomioistuinta. Hänen tehtävänään on tuoda esiin rikosasiaa koskeva näyttö ja tuoda esiin myös vastaajaa puolustavat seikat jos niitä on. Käräjäoikeus puolestaan joko hyväksyy tai hylkää syyttäjän esittämän syytteen. Istunnossa olivat läsnä käräjätuomari, joka toimi istunnon puheenjohtajana ja lautamehet. Vastaajan vuoro oli joko myöntää tai kiistää tekonsa. Raiskaajani ei itse halunnut tulla kuulluksi joten hänen asianajajansa kertoi tekijän myöntävän syytteet oikeiksi. Hän siis tunnusti tekonsa. Mahtavaa!!!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti