Jasmin - työpaikallaan raiskattu

Mies käski minun pukeutua. Vapisevin käsin vedin farkkuja jalkaani ja toivoin että tämä paha uni päättyisi jo. Minulla oli totaalisen tyhjä ja käytetty olo. En meinannut saada farkkuja jalkaani ja minulla oli vaikeuksia pukeutua mutta veitsi nopeutti toimenpidettä. Käteni eivät tahtoneet totella ja jalkani tuntuivat täriseviltä puukepeiltä. Sydämeni oli pakahtua vihasta, pelosta, nöyryytyksestä. Mies ei puhunut koko aikana paljon mitään ja käski minunkin olla hiljaa laittamalla sormen suunsa eteen merkiksi. Lattialle sylkeminen oli loppunut. Mies pakotti minut istumaan pukuhuoneen puolella olevalle penkille ja istuutui itse minua vastapäätä olevalle baarijakkaralle. Nojasin pukukaappeja vasten ja edessäni oli uusi suuri murhe. Tajusin miehen ottavan minut mukaansa ylös myymälätiloihin ryöstöyritykseensä. Vaihtoehtoisesti olin ajatellut että mies sitoisi minut uudelleen ja menisi myymälätiloihin yksin koska hänellä oli minun avaimeni. Mies vahti minua kuin haukka saalistaan. Pääsin ku...

Ihmiset eivät muista, mitä olet sanonut tai tehnyt - ihmiset muistavat ne tunteet, jotka olet heissä herättänyt. Kun aloitin kirjoittaa blogiani kuukausi sitten, pelkäsin ettei kukaan kiinnostu lukemaan sitä. Jaoin sitä itse ja ilokseni huomasin aiheen kiinnostavan. Halusin kuitenkin enemmän julkisuutta sille ja haluaisin tavoittaa enemmän raiskattuja. Tein päätöksen, että seiskan toimittaja Panu Hörkkö saisi halutessaan kirjoittaa siitä jonkinlaisen jutun. Pelkäsin saavani asiatonta palautetta vahvoja tunteita herättävän raiskausaiheen takia. Päätin ottaa riskin. Olen henkisesti melko vahva ja asiaton palaute ilman perusteluja ja anonyyminä ei saa minua provosoitumaan. Päinvastoin se saa huomaamaan miten paljon asenteissa on vielä muuttamista.  Olen iloinen Panun tekemästä jutusta. Seiskaan tuo juttu sopi mielestäni siksikin, että oma blogitekstini on rohkeaa, avointa ja suoraa. Haluan kirjoittaa raiskauskokemuksestani kaunistelematta. Kerron omista tunteistani suoraan niin ku...

Olin vihdoin päässyt ylös lattialta seisomaan ja jalkani tuntuivat puujaloilta. Kumarruin ottamaan pikkuhousujani lattialta mutta mies tarrasi kiinni lanteistani ja työntyi minuun takaapäin. Olin niin raivoissani ja täynnä vihaa mutta veitsi piti minut aisoissa, tyytymään kohtalooni. Purin hampaitani yhteen ja mietin miten saisin veitsen itselleni. Kehoni oli lamaantunut ja alitajuntani käytti kaiken voimani itseni hillitsemiseen koska jos olisin lyönyt miestä, huutanut hysteerisesti tai rimpuillut enemmän, mies olisi varmasti kiduttanut minua tai alkanut huitoa veitsellään ja minulle olisi varmasti käynyt huonosti. Vihani alkoi kuitenkin puskea suojamuurini läpi ja ajatukseni olivat erittäin aggressiivisia. Halusin tappaa miehen, tuon kiimaisen paskiaisen joka oli työntänyt jo kolmesti kuvottavan saastaisen elimensä minuun ja joka luuli omistavansa käyttöoikeutensa minuun. Hivin mahdollisuus muistutti olemassaolollaan raiskaajan lauettua sisälleni. Minusta tuntui etten ollut ensimmä...

Mies saapui takaisin pukuhuoneeseen ja istui penkille. Hän soitti vielä kaksi puhelua ja poistui aina välillä yläkerran myymälätiloihin tarkkailemaan muiden siivoojien lähtemistä. Sillä välin olin madellut sidottuna lattialla helpottaakseni käsieni ja jalkojen puutumista mutta se ei auttanut, naru oli liian tiukalla. Ja kyllä, olin miettinyt mistä löytäisin jotain terävää jota vasten naruja voisi hinkata mutta turhaan. Ja mies palasi aina takaisin minkä vaistosinkin joten minulla ei olisi ollut tarpeeksi aikaa mihinkään. Sillä jos olisin yrittänyt nousta vaikkapa seinää vasten mies olisi saanut raivokohtauksen ja varmasti pahoinpidellyt minua jollei sitten aggressiivisuudessaan tappanut. Avuttomuuteni ja  nöyryytykseni lisäksi tunsin todella suurta vihaa joka minun oli koteloitava sisälleni. Makasin lattialla alaruumis paljaana sikiöasennossa kyljelläni kasvot seinään päin. En halunnut katsoa tuota penkillä istuvaa saastaa jonka sairaiden silmien katseen tunsin selässäni tai pare...

Mies jätti minut makaamaan sidottuna lattialle ja nosti penkin wc-tiloista pukuhuoneen puolelle ja meni sille istumaan, koko ajan vahtien minua. Vaikka en olisi voinutkaan siinä tehdä mitään, huutaminen ei olisi auttanut ja mies olisi vain ärsyyntynyt siitä lisää. Hiljaisuus oli painostavan pelottavaa, pelkäsin jopa ajatuksiani koska ne olivat niin synkkiä ja pahaenteisiä. En tiennyt mitä tulisi tapahtumaan, miten kaikki päättyisi. Minun oli vain tyydyttävä kohtalooni makaamaan sidottuna lattialla, mitään ei ollut tehtävissä. Toivoin nopeaa kuolemaa mutta pelkäsin että mies tappaisi minut kiduttaen. Odottavan aika on pitkä, etenkin kun toivoin kaiken päättyvän nopeasti. En ymmärrä vieläkään  miten pystyin siinä tilanteessa olemaan melko järjissäni ja kestin sen kaiken. Mistä sain toivon pilkahduksen elämästä, miten pystyin niin rauhallisesti hyväksymään tilanteeni, miten osasin käyttäytyä niin suorastaan rationaalisen järkevästi…se oli pelastukseni. Tilannetta ei helpottanut yhtään...