Jasmin - työpaikallaan raiskattu

Työpaikallamme järjestettiin kriisipalavereja henkilökunnalle. Työkaverini saivat myös mahdollisuuden puhua kahden kesken psykologin kanssa. Tapahtunut herätti paljon kysymyksiä ja pelkotiloja heissä. Olimme tiivis työyhteisö jossa jokaisella oli oma tärkeä paikkansa ja osansa tiimissämme. Tapahtunut oli niin ennakoimaton ja yllättävä ja raakuudessaan käsittämiskyvyn saavuttamattomissa. Traumaattinen rikos loi leimansa myös heihin sijaiskärsijöinä. Uskon jokaisen naispuolisen työkaverini ajatelleen miten olisi käynyt, jos olisikin itse ollut rikoksen uhrina minun sijastani. Tapahtunut herätti varmasti suurta vihaa raiskaajaa kohtaan ja järkyttyneisyys söi myös heidän voimavarojaan. Suurena haasteena työpaikallamme oli pitää pyörät pyörimässä, koska kauppaa ei voinut sulkea. Suurena haasteena johdollemme on varmasti ollut minun suojelemiseni, ettei raiskaus paljastuisi kaupan asiakkaillemme. Vaikka myöhemmin tulinkin julkisuuteen asian kanssa, alussa tarvitsin aikaa toipua ja miettiä ...

Jos ratsastaja ei nouse takaisin hevosen selkään heti pudottuaan, hän ei rohkene nousta enää koskaan.                                          - Paulo Coelho, Valon Soturin käsikirja - Tiistaina 26.10.2010 kävin työpaikkamme erikoislääkärillä ja hänen kanssaan keskustelimme halustani palata töihin mahdollisimman pian. Halusin saada kiinni normaaleista rutiineista ja töihin meno olisi minulle pakollinen ja tärkeä syy herätä aamuisin. Minulla oli suuri vaara luisua sivuraiteille ja pelkäsin tyhjyyden ja välinpitämättömyyden varastavan elämäni alkoholilla kuorrutettuna. Minulla oli suuri pelko, että pakenisin patoutuneita tunteitani lohtupulloon ja hukkuisin käsittelemättömiin tunteisiini. Halusin paeta itseäni. Halusin muiden katsovan minun perääni koska en ollut varma osaisinko tehdä its...

Maanantaina 25.10.2010 koitti hetki jolloin jouduin olemaan yksin omassa levottomassa seurassani. Ystäväni Jaana lähti töihin. Pelkäsin yksinäisyyttä ja eniten siinä pelkäsin etten pystyisi itse hallitsemaan itseäni. Entä jos sekoaisin ja tekisin itselleni jotain peruuttamatonta? Voisinko tulla hyväksymään tapahtuneen osaksi elämääni ja arpeutuisivatko syvät veriset auki olevat haavani joskus? Pystyisinkö vielä nauttimaan seksuaalisuudestani? Sainko hiv-viruksen raiskaajaltani? Oli vain kysymyksiä, ei vastauksia. Kestämättömän kuluttavaa epätietoisuutta. Maanantaina minulla oli myös ensimmäinen käyntini työpaikkamme psykologilla. Lähteminen ihmisten ilmoille tuntui raskaalta mutta myös helpottavalta. Minun oli pakko koota itseni. Minun oli laitettava jalkani kävelemään, vaikka kävely tuntuikin raskaalta. Minun oli pakotettava turtunut kehoni yhteistyöhön mieleni kanssa. Toimin paljolti alitajuntani ohjaamana koska en vielä pystynyt käsittelemään asioita tietoisesti. Luotin alitajunta...