Työpaikallamme järjestettiin kriisipalavereja henkilökunnalle. Työkaverini saivat myös mahdollisuuden puhua kahden kesken psykologin kanssa. Tapahtunut herätti paljon kysymyksiä ja pelkotiloja heissä. Olimme tiivis työyhteisö jossa jokaisella oli oma tärkeä paikkansa ja osansa tiimissämme. Tapahtunut oli niin ennakoimaton ja yllättävä ja raakuudessaan käsittämiskyvyn saavuttamattomissa. Traumaattinen rikos loi leimansa myös heihin sijaiskärsijöinä.
Uskon jokaisen naispuolisen työkaverini ajatelleen miten olisi käynyt, jos olisikin itse ollut rikoksen uhrina minun sijastani. Tapahtunut herätti varmasti suurta vihaa raiskaajaa kohtaan ja järkyttyneisyys söi myös heidän voimavarojaan. Suurena haasteena työpaikallamme oli pitää pyörät pyörimässä, koska kauppaa ei voinut sulkea. Suurena haasteena johdollemme on varmasti ollut minun suojelemiseni, ettei raiskaus paljastuisi kaupan asiakkaillemme. Vaikka myöhemmin tulinkin julkisuuteen asian kanssa, alussa tarvitsin aikaa toipua ja miettiä asioita rauhassa. En olisi jaksanut vastailla asiakkaiden kysymyksiin. Haastavaa on ollut meille jokaiselle työntekijälle pystyä olemaan asiakaspalvelutilanteissa naama peruslukemilla vaikka työpaikallamme oli sattunut järkyttäviä asioita. Kaiken oli jatkuttava niin kuin ennenkin.
Työkavereilleni miettimisen aihetta antoi varmasti miten suhtautua minuun. Miten ottaa kontaktia, miten osoittaa myötätuntoa ja miten käyttäytyä seurassani. Uskoisin työkavereideni halunneen kysyä minulta tapahtuneen yksityiskohdistakin, mutta he varmasti pelkäsivät aloittaa keskustelua satuttamatta minua. Mietin itsekin mistä alottaisin purkamaan tapahtunutta. Omalaatuista ajatusmaailmaani kuvastaa hyvin sanonta: tuskan pelko on pahempi kuin itse tuska. Minusta esimerkiksi tuntuu pahemmalta nähdä haava toisen ihmisen kehossa kuin omassani. Kun ei tiedä miltä toisen kipu tuntuu ja miten toinen kokee asian. Miettii, miten pystyisi toista rohkaisemaan oikealla tavalla. Työkavereideni pelot saattoivat olla jopa suurempia kuin omat pelkoni. Minä itse tiesin melko varmasti selviäväni. Tuntui, että alusta asti osasin ratkaista ongelmiani itselleni parhaalla mahdollisella tavalla. Pelkojanikin aloin ottaa hallintaani melko nopeasti tapahtuneesta. Pelkojen konkreettinen kohtaaminen on ainut keino päästä pelkojensa isännäksi.
Täysi kymppi poliisin nopealle toiminnalle :) Suurimman pelkoni kohde istui vangittuna. En voi kuvitellakaan miten eri tavalla toipumiseni olisi edistynyt, jos raiskaaja olisi ehtinyt varaamalleen lennolle. Koin paluuni työpaikalleni turvalliseksi. Poliisilta ilmestyi mediatiedote raiskauksesta. Työkavereilleni rikoksen raakuus tuli sokkina. Lääkäristä tullessani muistan istuneeni juna-asemalla ja viereisen pariskunnan kauhistelleen tapahtunutta.
Pelonsekaisin tuntein lähdin töihin. En tiennyt, miten työstäni selviäisin, mutta minulla oli vahva tahto. Halusin selviytyä. Ja taisin olla vähän rohkeakin. Toisaalta olin myös kiitollinen saadessani mennä jälleen töihin. Oli ollut hilkulla, ettei se olisi koskaan enää ollut mahdollista. Olin elossa ja saisin nähdä rakkaat työkaverini. Heitä kohti oli turvallista suunnistaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti