Olen kiitollinen, että työnantajani luotti minun pystyvän selviytymään haasteesta kohdata ihmisiä ja antoi minulle kaiken tukensa. Minulla ei koskaan käynyt mielessäkään vaihtaa työpaikkaa kokemani vuoksi. Kaipasin arkista rutiinia ja säännönmukaisuutta sekaisin olevaan elämääni ja sitä minulle antoi tuttu työyhteisö ja asiakaskunta. Uudessa työpaikassa en olisi pystynyt puhumaan asioista enkä käsittelemään tapahtunutta työkavereiden kanssa. Uskon myös työkavereilleni olleen helpompaa käsitellä tapausta kanssani. He näkivät ja kokivat myös matkan kohti selviytymistä. Tarvitsimme toisiamme toipuaksemme <3
Toisena työpäivänä minulla oli edessä kassavuoro. Psykologi oli varoittanut etukäteen, että minulle saattaisi tulla paniikkikohtaus jos kokisin jonot ahdistavina ja jos tuntisin etten pääsisi ihmispaljoutta pakoon. Vuoroni sisälsikin tiukkoja tilanteita. Silmäni havaitsivat keittiöveitsipaketin jo ennen kuin tuote oli lähelläkään minua kassahihnalla. Pelko sai alitajuntani toimimaan: toistelin aivoilleni "turvamantraa" rauhoitu, rauhoitu... En paennut, selvisin.
Haastavat tilanteet eivät loppuneet. Kassalleni tuli tummaihoinen mies joka muistutti pituudeltaan ja olemukseltaan raiskaajaani. Kylmät silmät. Palauduin raiskaustilanteeseeni. Halusin olla mahdollisimman näkymätön ja neutraali, etten jäisi miehen mieleen. Dissosioin eli etäännytin itseni taustatarkkailijan rooliin. Olin kuin tunteeton robotti. Jos en olisi tiennyt raiskaajani olevan vangittu, olisin käyttäytynyt eri tavalla. Vihani olisi löytänyt väärän kohteen. Nyt pystyin pitämään vihani sisälläni.
Työvuorosta selvittyäni kotonani odotti tyhjyys ja yksinäisyys. Neljä seinää. Oli tullut aika viettää ensimmäinen yö yksin tapahtuneen jälkeen. Ystäväni Jaana oli tähän asti nukkunut vierelläni. Pelkäsin yön ahdistavaa pimeyttä. Pelkäsin laittaa silmäni kiinni vain kohdatakseni oman tuskaisen sisimpäni. Silmäluomeni sisäpuolet toimivat jännityselokuvan ruutuna. Yökään ei ollut minulle eikä aivoilleni kaivattu lepohetki, vaan tuskaista sängyssä pyörimistä painajaisunineen. Todellisempia kuin mikään fiktiivinen jännityselokuva tv-ruudussa. Heräämistä pelkotiloihin ja makuuhuoneen ikkunasta loistavan katulampun valon luomien varjojen pelkäämistä. Heräämistä hikoilun kostuttaman tyynyn ja peiton nihkeän kylmään kosketukseen ihollani. Heräämistä sydämen pamppailuun, säpsähtämisiin, voimakkaisiin todellisilta tuntuviin vaarassa olemisen paniikkitiloihin. Päivän valveillaolon painajainen jatkui unissa. En uskaltanut nukkua selälläni koska pelkäsin flashbackejä, mieleen tunkeutuvia muistikuvia raiskaustilanteesta. Yksinäisyys ympäröi minut teräksestä tehdyllä panssarillaan ja minä pieni, pelokas tyttö olin sen sisällä keittiöveitsen kanssa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti