Jasmin - työpaikallaan raiskattu

Olen tehnyt aviosopimuksen elämän kanssa. Kuuntelemme toinen toisiamme. Olen antanut suuntaviivat ja sitoutunut olemaan liikaa murehtimatta, sitoutunut tarkkailemaan elämän kipinöitä ja oppimaan sen antamista vaikeistakin oppitunneista. Luotan elämän antamien oppituntien olevan itselleni räätälöityjä. Olemme läsnä toistemme hetkissä, ylä- ja alamäissä. Kannustamme toisiamme löytämään itsestämme parhaat puolet, toinen toisiamme tukien. Jaamme ilot ja surut. Elämä on opettanut minut arvostamaan parhaita puoliani. Olen nöyrä mutta kiitollinen elämän edessä. Elämä opetti minut löytämään oman elämäni tarkoituksen vaikeimman kautta. Olen sitoutunut rakastamaan elämää oman elämäni loppuun saakka. Vaikka mitä tulisi vastaan. Huomenna on vuoden 2016 viimeinen päivä. On myös viimeinen työpäiväni Ruoholahden citymarketissa. Vuosi sitten en olisi uskonut, että lähden opiskelemaan itselleni uutta ammattia. En uskonut, että uskaltaisin. Heittäytyä elämän virtaan. Heittäytyä oppimaan uusia taitoja....

Julkisen oikeudenkäynnin jälkeen annoin haastatteluja muutamalle lehdelle ja televisioon. Tietenkin minua pelotti millaiset mahdolliset seuraukset sillä olisi  elämääni. Toisaalta, itse olin valintani tehnyt ja kannoin vastuun päätöksestäni. Eniten pelkäsin saavani osakseni ahdistelua. Pelkoni eivät kuitenkaan toteutuneet. Muutamia epämääräisiä tapauksia tuli eteen, muttei mitään pelottavampaa. Yllätyksekseni naispuolisia. Esiinnyin pelkästään etunimelläni suojellakseni itseäni. Mietin tarkkaan haastattelukanavat ja kieltäydyin muutamasta haastattelusta, jotka olisivat tuoneet esiin enemmänkin omaa persoonaani kuin raiskaustapausta.  Halusin asiani julkisuuteen, en itseäni, vaikkakin halusin antaa "kasvoni" näkyviksi, jotta varsinkin seksuaalirikosten uhrien olisi helpompi samaistua minuun ja voivansa kokea olevansa uhreja, ei syyllisiä. Kasvojeni näkyminen raiskausoikeudenkäynnin yhteydessä teki mielestäni asian inhimillisemmäksi ja helpommin ymmärrettäväksi. Sillä halusin...

20.1.2011 koitti ensimmäinen työpäiväni julkisen oikeusistunnon ja haastattelujeni jälkeen. Olin kuluttanut aikaani netin keskustelupalstoja lukien ja liikuttunut monta kertaa lukiessani kannustavan voimaannuttavia kommentteja. Ilkeät kommentit pystyin jättämään omaan arvoonsa, ne kertoivat enemmänkin kommentoijasta kuin tapahtuneesta. Koin, että elämässä on kaikesta huolimatta aina toivoa. Elämänlankani oli vielä ohut, mutta uskoin vahvasti uskaltaessani tarttua siihen, että siitä tulisi ajan myötä paksu, katkeamaton köysi.  Seurattuani vilkasta nettikeskustelua, odotin jännittyneenä asiakkaiden suhtautumista minuun. Pelkäsin tietenkin myös asiattomia kommentteja. Työvaatteet päälle ja menoksi. Ja mitä tapahtui? Ei ainuttakaan kommenttia yhdeltäkään asiakkaalta! Katseista ja eleistä huomasin ainakin joidenkin lukeneen tapauksesta. Viimeistään tässä kohtaa huomasin miten salattu ja kuoliaaksi vaiettu asia raiskaus on. Varmaan moni pelkäsi minun menevän rikki. Tuki ja kannustus...