Julkisen oikeudenkäynnin jälkeen annoin haastatteluja muutamalle lehdelle ja televisioon. Tietenkin minua pelotti millaiset mahdolliset seuraukset sillä olisi elämääni. Toisaalta, itse olin valintani tehnyt ja kannoin vastuun päätöksestäni. Eniten pelkäsin saavani osakseni ahdistelua. Pelkoni eivät kuitenkaan toteutuneet. Muutamia epämääräisiä tapauksia tuli eteen, muttei mitään pelottavampaa. Yllätyksekseni naispuolisia. Esiinnyin pelkästään etunimelläni suojellakseni itseäni. Mietin tarkkaan haastattelukanavat ja kieltäydyin muutamasta haastattelusta, jotka olisivat tuoneet esiin enemmänkin omaa persoonaani kuin raiskaustapausta.
Halusin asiani julkisuuteen, en itseäni, vaikkakin halusin antaa "kasvoni" näkyviksi, jotta varsinkin seksuaalirikosten uhrien olisi helpompi samaistua minuun ja voivansa kokea olevansa uhreja, ei syyllisiä. Kasvojeni näkyminen raiskausoikeudenkäynnin yhteydessä teki mielestäni asian inhimillisemmäksi ja helpommin ymmärrettäväksi. Sillä halusin saada "tiedotetuksi" muille uhreille, ettei heillä ole mitään hävettävää. Haastattelujen antaminen ilman kasvoja olisi jättänyt asian kaukaisemmaksi ja se ei olisi antanut niin selkeää kannanottoa ja viestiä ihmisille.
Tapaamani toimittajat ovat olleet ammattilaisia ja tehneet juttuja, joista olen pitänyt itsekin. He ovat olleet huolissaan myös jaksamisestani ja avoimuuden vaikutuksesta minuun. Minusta on ollut mahtavaa vaihtaa heidän kanssaan ajatuksiaan ja jutella kaikesta muustakin mielenkiintoisesta. Olen monesti miettinyt miten raiskaajan jälkeen kohdalleni on osunut vain "oikeita" ihmisiä. Kaikella tuntuu olevan tarkoituksensa, se on mykistävää. Avoimuuden myötä olen saanut paljon kannustusta ja voimaa tuntemattomiltakin ihmisiltä. Avoimuudella on ollut erittäin tärkeä osa toipumisessani.
Eräs voimaannuttavista hetkistä liittyi Seiskan Panu Hörkön tekemään juttuun, jossa kerrottiin raiskaajani saaneen paistinpannusta vuonna 2011 vankilassa. Olin sinä päivänä käynyt terapiassa, joka olikin ollut rankempi kerta ja olin vähän mieli maassa. Olin töissä kassalla iltavuorossa, kun työkaverini soitti kassapuhelimeen ja kertoi Seiskan jutusta. Olisi tehnyt mieli hyppiä ja huutaa, olin niin iloinen. Minulla oli kuitenkin sillä hetkellä asiakas ja kerroin asiakkaalle saaneeni hyviä uutisia. Se oli hetki, jota en unohda koskaan. Odotin vain pääseväni lukemaan jutun. Olin hyperonnellinen. Karman laki tuntui toimivan. Kiitos paistinpannun pitelijälle :)
Marraskuussa 2014 aloitin kirjoittaa tätä blogiani. Olin jo toipunut raiskauksestani ja aika oli kypsä suuremmalle avoimuudelle. Onnellisten sattumien kautta Seiskan Panu Hörkkö teki jutun blogistani. Olin ja olen kiitollinen Panun tekemästä jutusta. Halusin tuoda raiskaustapaukseni julki, koska vaikenemalla asenteita ei ainakaan muuteta.
Avoimuus on ollut positiivista. Olen saanut rohkeutta ja tervettä itsekkyyttä. Elän sydäntäni kuunnellen ja se tekee minut onnelliseksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti