maanantai 11. joulukuuta 2017

Selviytyjät - kirja elämästä

      
       Muutamat hädän hetket opettavat ihmiselle viisautta enemmän kuin                      vuosikymmenien tasaiset olot". - Maria Jotuni 


Teemu Potapoffin ja Julius Konttisen 1.12.2017 ilmestynyt kirja Selviytyjät - kirja elämästä kertoo kymmenen erilaista selviytymistarinaa. Yksi niistä on omani. Tärkeimmät selviytymiskeinoni olivat päätökseni selviytyä ja muiden ihmisten tuki. Heidän ansiostaan pysyin pinnalla silloin kun oma liekki oli sammumaisillaan. 


Uutuus

Selviytyjät – kirja elämästä Teemu Potapoff, Julius Konttinen




”Jos sinulla on jotain kesäsuunnitelmia tehtynä, unohda ne. Poika, sinulla on syöpä. Ja tämä on aika vakava juttu."

Tänäänkin monen suomalaisen elämä pysähtyy uutiseen, joka tulee kuin salama kirkkaalta taivaalta ja vetää maton kerralla jalkojen alta. Mikä pitää ihmisen liikkeessä, kun kaikki romahtaa?
Teemu ”Pastori” Potapoffin ja valokuvaaja Julius Konttisen Selviytyjät kertoo juuri tällaisista vastoinkäymisistä, joita tavalliset suomalaiset ovat kohdanneet. Vastoinkäymisistä, joihin kukaan meistä ei osaa varautua tai valmistautua, ja keinoista, joilla tulla uuden tilanteen kanssa toimeen.
Tällä kertaa Potapoff ja Konttinen taltioivat sanoin ja kuvin kovia kohtaloita, mutta kaiken karuuden ja synkkyyden alla hehkuu se tärkein, mikä pitää ihmisen liikkeessä: toivo paremmasta huomisesta. Kuinka keräät elämäsi palaset, jos sinua on vuosia käytetty seksuaalisesti hyväksi? Voitko nähdä huomisessa hyvää, kun talouskriisi vie aivan kaiken? Mikä saa pitämään kiinni elämänlangasta, kun syöpä vie kuilun reunalle? Miltä selvä elämä tuntuu sen jälkeen, kun olet juonut ja vetänyt nokkaasi kaksi kivitaloa?
Selviytyjät on raaka, rehellinen, koskettava, mutta ennen kaikkea toivoa täynnä oleva vertaistukikirja.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti