Jasmin - työpaikallaan raiskattu

Olin kiitollinen, että en seurustellut. Raiskaus olisi tuonut omat haasteensa parisuhteeseen. Minulla oli täysi työ itseni selviämisen kanssa, en olisi jaksanut enää tehdä töitä parisuhteen eteen. Kumppanini olisi jäänyt paitsioon pitkäksi aikaa. Seksielämäkään ei olisi ollut ensimmäisenä mielessäni. Halusin kuitenkin nopeasti raiskauskalvostani eroon. Raiskauskalvo on itse keksimäni sana raiskauksen jälkeiselle tunnekylmyydelle ja turtuneisuudelle. Tarkoitan sillä tilaa, jossa seksuaalinen ilo ja kontaktit vastakkaiseen sukupuoleen ovat pakastettuina odottamassa auringon ensimmäisiä säteitä sulaakseen. Kumppanista olisi varmasti tuntunut pahalta seurata tunneviidakossa räpiköimistäni ja hän olisi nähnyt lähietäisyydeltä minussa tapahtuneet muutokset. En olisikaan enää ollut sama nainen kuin aikaisemmin. Enkä tiedä olisinko sietänyt ketään niin lähellä itseäni, minusta olisi tullut kiukutteleva känkkäränkkä. Olisin varmasti sortunut helposti itsesäälissä rypemiseen. Sinkkuna en voinu...

23.11.2010 oli minulle merkittävä ja tärkeä päivä. Raiskauksestani oli kulunut tasan kuukausi. Olin edelleen levoton ja voimani eivät olleet palautuneet, mutta toisinaan nautin elämästä niin paljon, että melkein unohdin tapahtuneen. Itsekseni mietin voiko raiskattu tosiaan kaiken jälkeen olla onnellinen elämästään ja melkein hävetti, sillä minä olin. Väliaikaisesti tosin. Minusta pidettiin huolta ja minä osasin myös pyytää apua ja ottaa avun vastaan, se olikin minulle kuin huumetta. Päämääräni oli selkeä: aioin selvitä tapahtuneen yli, se oli ainut vaihtoehtoni. Olin kiitollinen ystävistäni, työkavereistani, hengittämisestä, elämästä, musiikista, tutkijapoliiseista, ympärilläni olevista voimaannuttavista ihmisistä. Raadollisuuden keskellä ihmettelin ja lumoonnuin, miten kaunis elämä oli. Ehkä vajosin kuvitelmissani satumaailmojen taikametsiin. Olin löytänyt sisäisen lapseni.  Kyseisenä päivänä kävin myös sukupuolitesteissä. Työpaikkamme erikoislääkäri huolehti myös hepatiittiroko...

Työpaikkamme psykologi ehdotti minulle traumaterapiaan menoa. Hän itse ei ollut erikoistunut traumaterapiaan. Psykologi kertoi minulle tärkeät faktat terapeutin valinnasta ja siitä, että terapeutin ja autettavan suhde perustuu luottamukseen ja vastavuoroisuuteen. Itselleni oli jo heti alusta alkaen itsestäänselvyys, että tarvitsin ammattiauttajan apua. Tarvitsin avaimet tunnelukkojeni käsittelyyn ja "ohjaajan" opastamaan ja auttamaan kivisellä tiellä kulkiessani. Tarvitsin terapeutin rohkaisua ja vähän "potkaisuakin" jatkaakseni elämääni ja toipuakseni parhaalla mahdollisella tavalla. Olin myös henkisesti valmis kohtaamaan itseni. Se tulisi olemaan vaikeinta toipumisessa. Ajattelin, että koska elämä oli kylvettänyt jo minut paskassa, niin seuraavaksi aioin kylpeä puhdistuksen lähteessä.  Olen syvästi kiitollinen, että elämä antoi minulle parhaat "työkalut" selviytymiseen, parhaat ammattilaiset tukemaan hoipertelevaa matkaani. Ihmeitä tapahtui. Ihme oli m...