Olin kiitollinen, että en seurustellut. Raiskaus olisi tuonut omat haasteensa parisuhteeseen. Minulla oli täysi työ itseni selviämisen kanssa, en olisi jaksanut enää tehdä töitä parisuhteen eteen. Kumppanini olisi jäänyt paitsioon pitkäksi aikaa. Seksielämäkään ei olisi ollut ensimmäisenä mielessäni. Halusin kuitenkin nopeasti raiskauskalvostani eroon. Raiskauskalvo on itse keksimäni sana raiskauksen jälkeiselle tunnekylmyydelle ja turtuneisuudelle. Tarkoitan sillä tilaa, jossa seksuaalinen ilo ja kontaktit vastakkaiseen sukupuoleen ovat pakastettuina odottamassa auringon ensimmäisiä säteitä sulaakseen.
Kumppanista olisi varmasti tuntunut pahalta seurata tunneviidakossa räpiköimistäni ja hän olisi nähnyt lähietäisyydeltä minussa tapahtuneet muutokset. En olisikaan enää ollut sama nainen kuin aikaisemmin. Enkä tiedä olisinko sietänyt ketään niin lähellä itseäni, minusta olisi tullut kiukutteleva känkkäränkkä. Olisin varmasti sortunut helposti itsesäälissä rypemiseen. Sinkkuna en voinut turvautua valittamiseen, seiniltä en saanut vastakaikua :D Samalla kun tarvitsin toisten huolenpitoa, tarvitsin myös omaa tilaa ympärilleni voidakseni ajatella asioita ja kohdata tapahtuneen. Suojakuoreni tarvitsi oman hapekkaan tilansa ympärilleen. Toisen liiallinen läheisyys olisi ahdistanut minua. Olin itsekäs, keskityin vain itseeni ja toipumiseeni. Se oli välttämätöntä. Suhde olisi kaatunut mahdottomuuteensa. Raiskaustrauman lisäksi olisin joutunut käsittelemään kipeitä eron jälkiä. En usko, että kukaan olisi jaksanut vierelläni, vaikka olisi rakastanutkin minua.
Sinkkuus tarkoitti myös täydellistä itsenäisyyttä. Olin vastuussa vain itselleni. Se oli sekä helpottavaa että voimaannuttavaa. Rakastin, arvostin ja kunnioitin itseäni. Olin henkisen kasvuni matkalla. Minulla oli mitä parhaimmat matkakumppanit. Ystäväni olivat tärkeänä tukena ja auttoivat minua näkemään auringon pimeyden keskellä. He saivat minut nauramaan kyynelten läpi <3
Poliisi-Riku kertoi Lainvalvojien kuvaajan olleen paikalla tapahtumailtana. Riku kysyi, voitaisiinko ohjelmassa kuulla autenttiset hätäpuheluni. Taisin hetken miettiä, mutta vastaukseni oli "joo". Lainvalvojat on dokumentaarinen televisiosarja, joka seurasi Helsingin poliisilaitoksen väkivalta-, huume- ja joukkojenhallintayksiköiden sekä järjestys- ja koirapoliisin toimintaa. Sattumalta kuvaaja oli paikalla Pasilassa kyseisenä iltana tutkijapoliisien kanssa. Onnekseni, sillä kyseinen jakso oli rankkuudesta huolimatta mielestäni laadukas ja mielenkiintoinen. Jaksossa nähtiin raiskaajani kiinniotto. Oli upeata seurata ammattilaisten työtä.
Raiskauksen jälkeen toimin paljolti alitajuntani ohjaamana ja siitä lähtien alitajuntani on ollut tärkein neuvonantajani. Muistan vieläkin puhelun, jossa kerroin Rikulle haluavani jotenkin vaikuttaa asioihin, mutta en varmaan pystyisi siihen. Rikun vastaus "kyllä sä pystyt!" ratkaisi kaiken. Koska en hävennyt raiskatuksi joutumistani ja halusin raiskaajani vastuuseen tekemästään, aloin vähitellen kypsytellä mielessäni ajatusta julkisesta oikeudenkäynnistä. Pohdin paljon seurauksia ja pelkäsinkin, mutta päätin seurata alitajuntani tahtoa. Liian usein raiskaukset lakaistaan maton alle ja niiden ympärillä leijailee syvän hiljaisuuden ja häpeän varjo. Halusin rikkoa omalta osaltani tuota hiljaisuutta ja puhumattomuutta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti