Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on lokakuu, 2016.

Marlenelle

Sanat eivät riitä kertomaan miten upea nainen olet, Marlene <3 Jaksoit nousta pimeyden syövereistä loistamaan valoa kohtalotovereillesi. Uskaltaen vihdoin särkeä manipuloinnin maalaaman lapsuutesi ikkunan. Heräten "painajaisunesta", jota monen on vaikea edes kuvitella. Niin kuin totesitkin jossain haastattelussa, tätä tapahtuu koko ajan jossakin päin maailmaa. Myös Suomessa. Syytteessä on 51-vuotias mies, Marlenen isä, jota syytetään tyttäreensä kohdistuneesta törkeästä seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Hyväksikäyttö alkoi tyttären ollessa yhdeksän vanha. Tyttärelle on tehty useita abortteja ja hän on myös synnyttänyt lapsen.  Marlene halusi julkisen oikeuskäsittelyn, koska asia ei koske vain häntä. Hän haluaa, että uhreiksi joutuneet hakisivat apua ajoissa eikä halua hyssytellä vaikeita asioita. Marlene teki varmasti vaikean mutta rohkean ja oikean päätöksen tuodessaan julkisuuteen kokemansa insestin, jonka  järkyttävyydellä ei ole rajoja. Tärkein viesti julkisuudell...

Vuosipäivä

Tänään tulee kuluneeksi kuusi vuotta elämäni kamalimmista hetkistä, raiskauksestani. Tapauksesta, joka oli elämäni käännekohta ja muutti koko paletin. Tummanpuhuvista sävyistä luopuessani olen oppinut huomioimaan ympäröivän luonnon uskomattoman energisoivat ja samalla rauhoittavat värisävyt. Synkissä pilvissä oli kultareunukset, jotka huomioin vasta myöhemmin. Matkani kohti eheytymistä on ollut huikea. Olen välttänyt suonsilmät vaikka lähellä uppoamista kävinkin. Sain parhaat mahdolliset matkakumppanit, jotka tönäisivät tarvittaessa takaisin tielle. Harhailin, mutta löysin oikean reitin. Karttana minulla oli vahva tahto selviytymiseen ja uteliaisuus katsomaan edessä olevia tienhaaroja. Viittoja niissä ei ollut, valitsin sydämelläni. Sumussa tarpoessani luotin näkymättömään ohjaukseen. Luotin elämään. Luotin toipumiseeni. Kaikkein synkimpinä hetkinä annoin tuskan tulla, annoin sydämeni huutaa. Tuska oli niin suurta, että keskitin vähäiset voimani selviämään hetken kerrallaan. Ajatte...

Terapia osa 1

Oikeudenkäynnin jälkeisenä päivänä minulla oli onnekseni vapaapäivä. Jännitin miten asiakkaat suhtautuisivat minuun julkituloni jälkeen. Sain siis lepopäivän sillä saralla. Mutta vaikka minulla ei ollutkaan työpäivää, jouduin silti työskentelemään itseni kanssa - terapiassa. Olin tähän mennessä tavannut terapeuttiani muutamia kertoja, mutta vasta nyt oli tullut aika aloittaa varsinainen traumaterapia. Ensimmäiset käyntini terapiassa olivat ns. tutustumiskäyntejä, jolloin terapeutti tutustui persoonaani ja laati hoitosuunnitelmaa. Suunnitelmassa ei voida huomioida terapian kestoa eikä lopputulosta, sillä vain aika näyttää lopputuloksen.  Terapeutti antaa työkalut ja välineet asian käsittelylle ja toimii suunnannäyttäjänä. Tärkeää terapiassa on huomata se, että asiakkaalla itsellään on vastuu omasta paranemisestaan. Ihmiskemia on tärkein työväline, terapeutin on tunnuttava niin läheiseltä ihmiseltä, että hänelle pystyy kertomaan noloimmatkin ajatuksensa (ei sentään ihan kaikkia) ja...

Raiskaaja on sadisti

Olen aina lukenut uteliaana rikosuutisia. Olisi kiehtovaa saada selvyyttä tekijöiden aivoituksiin. Toisaalta, en ehkä haluaisi sittenkään tietää, miten kylmäverisesti psykopaatti toimii, ilman empatian häivähdystäkään. Kykenee valehtelemaan niin hyvin jopa itselleen, että kehon muistiin tallentuu kuviteltu, valheellinen totuus. Kykenee kaksoiselämään, jonka juonen käänteitä parhaimmatkaan käsikirjoittajat eivät osaa kuvitella. Monen monta kertaa olen miettinyt, mikä saa raiskaamaan. Maallikkona useimpien murhaajienkin motiivit tuntuvat selkeämmiltä. Mutta raiskaus? Raiskaaja on sadisti, joka saa polttoaineensa uhrinsa pelokkaista silmistä. Raiskaaja nauttii saadessaan uhrinsa kärsimään. Raiskaaja on tyhmä pelkuri, joka ei osaa käsitellä omia tunnelukkojaan. Uskon vahvasti, että maailman ongelmista suurin osa poistuisi ilman seksuaalista turhautuneisuutta. Mutta ihminen on tyhmä. Ihminen keksii kaikenlaisia "siveellisyyssääntöjä" uskonnon varjolla. Suomessakin homoseksuaalis...