Edessä on sata ovea, tuhat tietä. Valitse sydämelläsi, punnitse tunteella, käytä hiven järkeä. Ovet on tehty avattavaksi, elämä elettäväksi. Jos erehdyt, uskalla itkeä, uskalla nauraa, uskalla muuttaa suuntaa. Ei mikään kasva ilman vettä, ei ihminen kypsy kyynelittä. Odota parasta, älä pelkää pahinta. Uskalla unelmoida, uskalla toivoa, uskalla haluta. Uskalla rakastaa.
Mennyt vuosi oli itselleni monin tavoin merkityksellinen. Muutimme miesystäväni kanssa yhteen. Pelkoni ja kipuiluni epävarmuuksineen on vahvistunut rakkaudeksi. Raiskaukseni jälkeen elin pitkään sinkkuna. Ajattelin jopa, että eläisin loppuelämäni yksin. Ajattelin ettei minusta ole parisuhteeseen. Tarvitsin tilaa ympärilleni. Vahvuuteni oli heikoin lenkkini rakkauden tiellä. Olin mielestäni niin vaikea persoona omituisuuksineni, etten uskonut enää parisuhteeseen. Rakastin kyllä itseäni mutta rakkauteni ei riittänyt muuhun. Eläimistä tykkäsin. Olin juureton erakko hetkellisine ihastuksineen. Luonto ja ystävät olivat minun intohimoni kohde. Nautin elämästäni ihmeellisine käänteineen. Elin itselleni, minun vieressäni ei ollut tilaa kenellekään.
Raiskaus ei ollut syy tunnekylmyyteeni. Tarvitsin aikaa oppiakseni katsomaan itseäni naamion taakse. Olin ollut liian kiltti ja halusin miellyttää muita. Olin kyllä jo ennen raiskaustapaustani aloittanut kasvuni mutta vasta jouduttuani rypemään elämäni mustimmissa lammikoissa, ymmärsin. Raiskauksen jälkeen pelkäsin eniten sitä, että olisin kadottanut minuuteni. Pelkäsin, etten osaisi enää olla kiitollinen elämästäni ja pelkäsin, että kadottaisin otteeni elämään. Pelkäsin kadottaneeni tietyn lapsenomaisen katsomukseni elämään. Pelkäsin menettäneeni hullutteluasenteeni ja hymyn silmistäni. Niin ei käynyt. Onnekseni. Minusta tuli entistä hullumpi :D
Kun tapasin Mikon, pelkoni olivat suurempia kuin koskaan. Sydän oli löytänyt sydämen, mutta pelkäsin näyttää tunteitani. Halusin olla täydellinen. Haha. Kun todella rakastuu, on kamalaa näyttää toiselle heikkoutensa. Ja se kun on rakkauden ydin. Uskalla olla haavoittuva, uskalla tuntea, rakastaa. Olin epävarmempi kuin koskaan. Kipuiluni näyttäytyi itkuisuutena, huomionkipeytenä. Pelkäsin näyttää haavoittuvaisuuteni. Rohkeuteni oli vain kupla kun kyse oli todellisista tunteista. Mennyt vuosi oli kasvun aikaa. Ja olen kasvanut. Paljon on vielä opittavaa mutta olen uskaltanut paljastaa itsestäni paljonkin. Nyt uskallan hymyillä.
Tuleva vuosi on myös merkityksellinen. On tullut aika jättää taakseni nykyinen työpaikkani, Malmin citymarket. Hassua, mutten ensimmäiseksi ajattele siellä kokemaani raiskaustani. Ajattelen työkavereitani. Ajattelen asiakkaitani. 12 vuotta on pitkä aika. Nykyinen työpaikkani on ollut minulle ankeasta alustaan huolimatta kuin toinen koti. Paikka jossa voin toteuttaa itseäni. Jännitän jo nyt viimeistä työpäivääni. Loputonta itkua. Haikeutta. Samalla odotan pääseväni Ruoholahden citymarkettiin huippujen joukkoon, välillä loistamaan, välillä näyttämään epätäydellisyyteni. Kasvamaan, oppimaan uutta. Puitteet ovat ainakin hyvät. Uudet tuulet odottavat.
Raiskaajani kuulustelut jatkuvat seuraavassa blogissa. Hyvää uutta vuotta lukijoilleni <3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti