Kenen elämää elät?

Nyky-yhteiskunnan älykkäimpiä vallankäytön välineitä on "joukkohypnoosi". Älykkään siitä tekee se, että me ihmiset itse hyväksymme sen tiedostamattomalla toiminnallamme. Päivittäin selaamme sosiaalisen median koukuttavan kiehtovia tarinoita ja videoita. Uppoudumme kuuntelemaan, miten voimme saavuttaa unelmamme tai miten löydämme unelmakumppanin. Saamme myös toistemme "käyttöohjeita", joita sitten tuskissamme yritämme sovittaa omaan elämäämme. Lehdet ovat täynnä erilaisia ohjeita siitä, miten voimme tehdä elämästämme täydellistä liikkumalla ja syömällä ohjeistuksien mukaisesti. Meidän ei myöskään tarvitse käydä lääkärissä, sillä netistä ja lehtien sivuilta löydät kyllä itsellesi sopivan diagnoosin vaivaan kuin vaivaan. Ja jos elämäsi on tosi tylsää ilman kumppania tai jopa kumppanin kanssa, voit aina väsätä seikkailuhakemuksen Tinderiin. Toki hyvätkin osumat ovat mahdollisia. 

Elämästämme on tehty ohjeistettua ja myös valvontamme on tiukkaa. Olemme luoneet yhteiskunnastamme sääntöjen ja erilaisten opastekylttien "viidakon". Tekoälyn myötä myös aivokapasiteettimme toimii säästöliekillä. Meidän ei tarvitse ratkoa arkipäivän ongelmiamme, koska voimme etsiä  vastaukset netistä. Tekoäly on toki myös hyödyllinen, mutta liian usein sijaistamme sen "elämään" puolestamme. Luomamme yhteiskunta antaa useimmille valheellisesti turvallisuuden tunteen, joka on vain illuusio. Unohdamme, että elämä on kuin nuorallatanssimista. Saatat omalla toiminnallasi itse tippua nuoralta tai sitten nuora katkeaa sinusta riippumattomasta syystä. Elämä on kuin sekopäinen peli, jossa yritämme selviytyä erilaisista tehtävistä ja pärjätä omilla vuorovaikutusmalleillamme. Jokaisella meistä on oma tyylinsä pelata tätä peliä. Usein kommunikointitaitomme ovat puutteelliset ja käsitämme toisemme väärin. Saatamme kuvitella toisten vihaavan meitä, vaikka he tuskin huomaavat olemassaoloamme. Useimmiten ihmisten isot egot ne vain ovat törmäyskurssilla. 

Elin pitkään puolittain "toisten" elämää edes tiedostamatta sitä. Minulla ei ollut omia rajoja, koska en edes itse tiennyt, mitä elämältä halusin. Kohdallani on kyse ihan arkipäiväisistä, pienistä asioista. Kuuntelin liikaa muiden mielipiteitä ymmärtämättä, mitä itse halusin. Toisaalta, niin elämäni on kuulunut mennäkkin, sillä muuten en olisi oppinut edes huomaamaan, millaisista asioista pidän. Elämä on jatkuvaa itsensä oppimista ja vanhojen tapojen sekä mielipiteiden hylkäämistä. Itse olen kuin kameleontti, sillä elämääni on mahtunut kaikenlaisia käänteitä. Joko matto on vedetty jalkojen alta tai sitten itse olen viilettänyt kohti uusia seikkailuja. 

Voidakseen hyvin, ihminen tarvitsee tunteen hyväksytyksi ja kohdatuksi tulemisesta. Haluamme olla tai tulla "näkyväksi" ja elää omannäköistä elämäämme. Tämän edellytyksenä on, että ihminen itse uskaltaa rakastaa itseään, koska vain silloin voimme olla "näkyviä" toisillemme. Liian usein myös kuvittelemme olevamme toistemme ajatustenlukijoita. Ystävällisyys ilman mielistelyä tuottaa itsellekin iloa. Pelottavinta elämässä on uskaltaa riisua oma naamionsa. Pelkäämme sitä turhaan, sillä ilman naamioita meidän ei tarvitse pelata monimutkaisia pelejä. Ja elämä pitää kyllä huolen, että naamiot lähtevät ennemmin tai myöhemmin.