Stumppaa tähän

Ajanhallinnan sijaan pitäisi puhua energianhallinnasta. Kaikenlaiset  tehtävälistat kuluttavat energiaamme. Suunnittelemme säästääksemme aikaamme. Emme kiinnitä huomiota siihen, että liian tiukat kalenteriin merkityt aikataulut eivät anna joustovaraa. Koska elämän yllätyksellisyys noudattaa harvoin suunnitelmiamme. Liian usein teemme yksinkertaisista asioista monimutkaisia. 

Kaikki on energiaa. Viha sisällämme on padottua energiaa, joka purkautuu usein hallitsemattomasti. Itkiessämme kehon kyyneleitä, puramme pahaa oloa. Jokaisella meistä on omat energialaturimme. Jokaisella sanalla on oma energiansa. Jokaisella ruoalla on oma energiansa. Tunnistamme energiaa eri tavoin. Avoimella energiataajuudella toimiva ihminen vastaanottaa energiapiikit erittäin vahvoina ja tuntee ne jopa kehossaan. 

Sana "pitäisi" on myrkkyä energianhallinnalle. Tästä on useimmilla varmasti kokemusta. Pitäisi -tehtävät imevät energiavarastoamme ja siksi emme jaksa tarttua näihin jokapäiväisiin askareisiin. Monille yksi tutuimmista lienee "pitäisi laihduttaa". Pitäisi mennä salille, pitäisi lopettaa tupakanpoltto, pitäisi siivota, pitäisi tehdä sitä ja tätä. Siirrämme "pitäisi-tehtäviä" useimmiten huomiselle ja huomisen koittaessa taas seuraavaan päivään. Lopputuloksena on, ettemme saa aloitettua ja ahdistumme omasta saamattomuudesta. Kuvittelemme olevamme laiskoja, vaikka kyse on lopulta huonosta energianhallinnastamme. 

Entäpä sitten ihmissuhteet? Ne vasta ovatkin energioiden yhteentörmäystä. Jotkut ihmiset kuluttavat toisten energiaa saadakseen sitä itselleen. Moni on varmasti huomannut, kuinka jonkun ihmisen seurassa rauhoittuu. Kaipaamme toistemme kuuntelevaa läsnäoloa, koska silloin energiatasapaino on hallinnassa, balanssissa. Liiallinen puhetulva kuluttaa myös energiaa. Siihen syyllistyn itse usein. Voimme energiatasoillamme vaikuttaa ihmissuhteisiimme. Harva jaksaa pitkään kuunnella alati valittavaa ihmistä, koska energiat tarttuvat. Vihapuhekin tarttuu keskustelupalstoilla tai kovin dynaamisissa keskusteluissa. Provosointi on tehokas keino tartuttaa energiaaansa. 

Ruokakin on energiaa. Liiallinen energia on keholle liikaa. Usein jäämme tuijottamaan pelkkiä kaloreita eli ruoan energiatiheyttä, mutta unohdamme ruoan todellisen ravintoarvon keholle. Itse toimin nyt itseni koekaniinina, sillä elämäntapamuutokseni viimeinen projekti "vyötärön metsästys" on haastavaa. Kevytmaito on vaihtunut rasvattomaan ja juustoista olen löytänyt suosikikseni vähärasvaisemmat vaihtoehdot. Työterveyshoitajan kehoituksesta kokeilin pehmeämpiä rasvoja eli kasvimargariinia ja Julia-juustoa, jonka yksi valmistusaine on rypsiöljy. Elämänlaatuni kärsi sen verran paljon, että päädyin heittämään ne bioroskiin, sillä suorastaan yökkäsin yrittäessäni totutella syömään niitä. Itseäni kyllä huvitti omakannan kirjaus: vaikea luopua Oivariinista. Siitäkin olen sentään valinnut jo vähärasvaisemman vaihtoehdon. Lisäksi laboratoriokokeiden tulokset kertoivat nykyisten valintojeni jo saavuttaneen viitearvoja. 

Elämäntapamuutoksessa on tärkeää saada kannustavaa palautetta pienistäkin onnistumisista. Pienikin terveellisempi muutos arjen valinnoissa on iso ja haastava askel ottaa. Kun vielä poltin tupakkaa ja kerroin siitä terveydenhuollossa  rehellisesti, niin yleensä seurasi hirveä saarna. Tuntui, että minua pidettiin jotenkin "tyhmänä" ja etten itse tietäisi tupakoinnin vaarallisuudesta. Moraalisaarna sai minut polttamaan entistä enemmän, koska tunsin itseni todella huonoksi yksilöksi, joka ei pääse tupakasta eroon. Revin myös lääkärin kirjoittaman Champix-reseptin. Tupakan vähentäminen ei myöskään toiminut minulla. Se sai päinvastoin ajattelemaan tupakkaa koko ajan. Lopulta onnistuin lukiessani Allen Carrin "Stumppaa tähän" Prevenian terveysvalmentajan vinkkaamana ja hänen tuellaan. Terveysvalmentaja ei milloinkaan moittinut minua, kun tupakan vähentäminen sai minut jatkuvasti retkahtamaan. Sillä oli iso merkitys minulle. Hän uskoi minun onnistumiseeni. Tupakointi loppui vasta, kun keksin polttaa ketjussa niin paljon, että todellakin ymmärsin sen aiheuttaman pahan olon keholleni. En käyttänyt mitään korvikehoitoa tai nikotiinivalmisteita. Nykyään ei tee mieli tupakkaa edes haastavissa tilanteissa ja suorastaan ihmettelen, mikä siinä viehätti niin paljon. 

Toistemme tukeminen ja kannustaminen antaa energiaa jatkaa parempien valintojen parissa. Mitätöinti ja vähättely puolestaan kuluttavat energiaa. Kilojen kanssa kamppaillessani olen lukenut varmasti satoja artikkeleja veren rasva-arvojen haitallisuudesta ja tiedän, mitkä ruoat ovat terveellisempiä kuin toiset. Epäilenpä, etten ole ainut näin ajatteleva. Ja kuka uskaltaa rehellisesti vastata erilaisiin terveyskyselyihin, kun useimmiten saa tuntea itsensä entistä toivottomammaksi tapaukseksi? Onneksi en enää polta ja alkoholiakin kuluu vähän, niin ei tarvitse niiltä osin kuunnella saarnoja. Mielenkiintoista olisi tietää, ovatko tupakka-askien kuvat saaneet jotkut lopettamaan tupakoinnin? Itse en kiinnitä niihin edes huomiota.