Emme pärjää yksin

Tällä viikolla olemme viettäneet mielenterveysviikkoa. Entistä useampi meistä voi huonosti. Ahdistuu. Kokee levottomuutta. Tuntee huolta luonnon ja ympäristön tilasta. Etsii töitä. Haluaa pois oravanpyörästä. Murehtii rahatilannettaan. Murehtii tulevaisuuttaan. Ahdistuu kulutushysteriasta. Kokee yksinäisyyttä. Kokee ihmisähkyä. On somekoukussa. Pelkää sotaa. Kokee syvää toivottomuutta. Sortuu päihteisiin. Kaipaamme luontoyhteyttä, omia juuriamme. 

Olemme ulkoistaneet itsemme elämästä. Vietämme päivittäin paljon aikaa somen "unimaailmassa". Emme ajattele enää omilla aivoillamme, vaan haemme valmiit vastaukset ongelmiimme netistä tai kysymme tekoälyltä. Tulevaisuus näyttää, pienenevätkö ihmislajin aivot käytön puutteesta ja valtaako jokin muu sopeutuvampi laji lisää elintilaa ihmislajin kustannuksella? Ja mikä rooli tekoälylle lankeaa? Vuorovaikutuskin toistemme kanssa tapahtuu yhä useammin virtuaalimaailman kautta. Emme enää kohtaa toisiamme, emme osaa olla läsnä elämässä. Läsnä tässä hetkessä, nyt. Elämme jo joko tulevaisuutta tai sitten muistelemme menneisyyttä. Kohta varmaan seurustelukin tapahtuu virtuaalisesti. Luomamme nykyaikainen kulttuurimme on kovin yksilökeskeinen ja tehokkuuden keskittymä.

Lajina ihminen tarvitsee toisia ihmisiä ympärilleen. Yhteisöllisyys on lajimme säilyvyyden kannalta elinehto, emme pärjää yksin. Eipä pärjää mikään muukaan laji, vaan kuolee sukupuuttoon. Ihminen kaipaa laumaansa. Ihminen menee vaistomaisesti sinne, missä on muitakin ihmisiä. Jaksaisivatko ihmiset jonottaa ilmaisia ämpäreitä, jollei se olisi myös sosiaalinen ja yhteisöllinen tapahtuma? Itse olen ruokakaupassa töissä erityisesti siksi, että nään muita ihmisiä. Tosin vapaa-aikana kaipaan omaa rauhaa ja omaa tilaa. Yksinäisenä ihminen ahdistuu ja näivettyy. 

Opiskellessani mielenterveys- ja päihdepuolen lähihoitajaksi, suoritin päihdepuolen harjoittelun päihteettömässä asumisyksikössä. En koskaan unohda erään päihdekuntoutujan kanssa käymäämme keskustelua, jossa hän visioi ihanteellista kuvaa yhteiskunnastamme. Hän totesi, että tämä maailma olisi paratiisi, jos me ihmiset vain ymmärtäisimme. Mutta emme me ymmärrä, koska haluamme omistaa, haluamme rahaa, haluamme valtaa. Ahneus on geeneissämme. Näämme liian usein muut ihmiset kilpailijoinamme. Saisimme aikaan vaikka mitä, jos vähän nöyrtyisimme ja puhaltaisimme yhteen hiileen. Jotta ihmislajin kehitys evoluutiossa jatkuu tulevaisuudessakin, ihmisten pitäisi oppia arvostamaan ja kunnioittamaan muita kanssaeläjiä entistä enemmän. Myöskin eläimiä ja luontoa. Joku on viisaasti todennut, että luonto pärjää ilman meitä, mutta me emme ilman luontoa. 


                                       

                                  


                                        




Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Raiskaus osa 2

Mies sulki pukuhuoneen ja wc-tilojen välisen oven ja kaivoi sukupuolielimensä esiin ja vaati minulta seksiä. Olin niin järkyttynyt etten edes muista oliko se valmiina erektiossa. Minua yökötti ja pelotti niin paljon etten edes tiedä mitä ajattelin. Olin täynnä vihaa mutta en voinut sen antaa purkautua vaan minun oli koottava itseni ja pysyttävä rauhallisena ja toteltava miestä. Ajattelin naiivisti että minun on jotenkin selvittävä tästä puhumalla ja saatava miehen luottamus ettei se raiskaisi. Kysyin varmaan jotain englanniksi miksi teet tämän, en muista. Mies ei puhunut paljon mitään, käski minun vain olla hiljaa ja teki kurkunleikkaus- ja ranteenkatkaisuliikkeitä veitsellään. Minä istuin yhä penkillä vaatteet päällä. Mies tuli istumaan minua vastapäätä. Olin erittäin tietoinen veitsen paikasta koko tapahtuman ajan. Mies uhkasi katkaista ranteeni monta kertaa jollen tottelisi ja sanallisesti uhkasi tappaa minut ainakin viisi eri kertaa. Enkä epäillyt hetkeäkään etteikö hän toteuttais...
Lue lisää

Raiskaus osa 6

Mies saapui takaisin pukuhuoneeseen ja istui penkille. Hän soitti vielä kaksi puhelua ja poistui aina välillä yläkerran myymälätiloihin tarkkailemaan muiden siivoojien lähtemistä. Sillä välin olin madellut sidottuna lattialla helpottaakseni käsieni ja jalkojen puutumista mutta se ei auttanut, naru oli liian tiukalla. Ja kyllä, olin miettinyt mistä löytäisin jotain terävää jota vasten naruja voisi hinkata mutta turhaan. Ja mies palasi aina takaisin minkä vaistosinkin joten minulla ei olisi ollut tarpeeksi aikaa mihinkään. Sillä jos olisin yrittänyt nousta vaikkapa seinää vasten mies olisi saanut raivokohtauksen ja varmasti pahoinpidellyt minua jollei sitten aggressiivisuudessaan tappanut. Avuttomuuteni ja  nöyryytykseni lisäksi tunsin todella suurta vihaa joka minun oli koteloitava sisälleni. Makasin lattialla alaruumis paljaana sikiöasennossa kyljelläni kasvot seinään päin. En halunnut katsoa tuota penkillä istuvaa saastaa jonka sairaiden silmien katseen tunsin selässäni tai pare...
Lue lisää

Raiskaus osa 7

Olin vihdoin päässyt ylös lattialta seisomaan ja jalkani tuntuivat puujaloilta. Kumarruin ottamaan pikkuhousujani lattialta mutta mies tarrasi kiinni lanteistani ja työntyi minuun takaapäin. Olin niin raivoissani ja täynnä vihaa mutta veitsi piti minut aisoissa, tyytymään kohtalooni. Purin hampaitani yhteen ja mietin miten saisin veitsen itselleni. Kehoni oli lamaantunut ja alitajuntani käytti kaiken voimani itseni hillitsemiseen koska jos olisin lyönyt miestä, huutanut hysteerisesti tai rimpuillut enemmän, mies olisi varmasti kiduttanut minua tai alkanut huitoa veitsellään ja minulle olisi varmasti käynyt huonosti. Vihani alkoi kuitenkin puskea suojamuurini läpi ja ajatukseni olivat erittäin aggressiivisia. Halusin tappaa miehen, tuon kiimaisen paskiaisen joka oli työntänyt jo kolmesti kuvottavan saastaisen elimensä minuun ja joka luuli omistavansa käyttöoikeutensa minuun. Hivin mahdollisuus muistutti olemassaolollaan raiskaajan lauettua sisälleni. Minusta tuntui etten ollut ensimmä...
Lue lisää